F1:n palkintorahat pienenivät merkittävästi viime vuonna – taustalla mielenkiintoisia syitä
F1:n uusi omistajataho Liberty Group julkisti aiemmin viime vuoden talouslukujaan. Yksi mielenkiintoisimmista huomioista taulukkojen keskeltä on se, että F1-sarjan kymmenelle tallille jaetut palkintorahat pienenivät useiden kymmenien miljoonien puntien verran.
Palkintorahojen kokonaispotti oli vuonna 2017 666 miljoonaa puntaa. Se laski edellisestä vuodesta jopa 35 miljoonaa puntaa.
Liberty osti Formula 1:n viime vuoden tammikuussa 3,3 miljardin punnan hintaan. Vuoden loppuun mennessä sarjan tulot olivat kuihtuneet vain 1,3 miljardiin. 8,7 miljoonan punnan romahdus oli suurin sarjan arvon lasku viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Palkintopotin leikkaukselle oli selkeitä syitä, joita ei ole tuotu kovin näyttävästi esille mediassa.
Allianzin ja UBS:n kaltaisten jättisponsorien menettäminen oli sarjalle kova takaisku. Rahaa paloi myös F1:n uudelleenbrändäämiseen sekä uuden Lontoon päämajan rakentamiseen.
Forbesin mukaan yksi merkittävä rahareikä oli uuden faneille suunnatun vuorovaikutusalustan rakentaminen ja Ultra HD-videojen kuvaaminen kisoista.
Ross Brawnin johtama formuloiden tulevaisuutta suunnitteleva työryhmä kaavailee uudistusta palkintorahojen jakoon. Rahoja halutaan jakaa jatkossa tasapuolisemmin. Tietyille talleille aiemmin jaetut bonukset saattavat jäädä jatkossa historiaan.
Lähteet: Forbes, Pitpass
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”