Renaultin tehdastallin tekninen johtaja Bob Bell myönsi tallinsa jääneen jälkeen päätavoitteestaan, joka oli kierrosaikojen eron kurominen umpeen kärkikolmikkoon verrattuna.

Ranskalaistalli oli toivonut saavuttuvansa enemmän teknistä kehitystä talven aikana. Kehitystyön toivottiin näkyvän radoilla vauhtina, joka hätyyttelisi jo Red Bullin, Ferrarin sekä hallitsevan mestarin Mercedeksen vauhtia.

Vaikka Renault onkin pysynyt mukana keskikastin kärkitaistelussa, on se jäänyt jälkeen asiakastalleistaan McLarenista ja Red Bullista. Talli on MM-pisteissä tällä hetkellä viidentenä.

Bellin mukaan nykyinen vauhti on ollut hienoinen pettymys. Renault oli toivonut eron kärkeen olevan pienempi tässä vaiheessa kautta.

– Voisin sanoa, että olemme hieman pettyneitä, ettemme ole ylempänä. Toivoimme kurovamme kierrosaikojen eroa kärkeen umpeen, mutta emme ole tehneet sitä. Jos jotain, he ovat vain liikkuneet kauemmaksi. Olemme vähän harmissamme siitä, Bell myönsi ESPN:lle.

Lähde: ESPN