Tällä päivämäärällä naiskuljettaja ajoi MM-pisteille formula ykkösissä – merkittävää tapahtumaa varjostaa traaginen kuolonkolari
Tällä päivämäärällä formula ykkösissä ajettiin osakilpailu, joka näin jälkikäteen tarkasteltuna on hyvin merkittävä. Valitettavasti sen yllä on hyvin synkkä surupilvi.
Kauden 1975 Espanjan GP päätti erään ajanjakson. Montjuic Parkin ylväissä maisemissa ajettu kilpailu oli kuljettajien suosikki, sillä korkeuseroja ja vaikeita mutkia sisältänyt rata vaati GP-gladiaattoreilta maksimaalista ajotaitoa.
Rata oli myös erittäin vaarallinen. Tilannetta ei yhtään helpottanut järjestäjien välinpitämätön asenne turvallisuutta kohtaan. Viikonlopun aikana tilanne äityi siihen pisteeseen, jossa F1-tallien henkilökunta ruuvasi itse kaiteita kunnolla paikoilleen.
Nämä asiat huomioon ottaen oliko suuri ihme, että kisasta oli odotettavissa katastofi.
Kun kärkiautot olivat ajaneet kisasta 25 kierrosta, tragedia iski. Embassy Hillin autolla ajaneen Rolf Stommelenin auton takasiipi irtosi hurjassa vauhdissa. Kuljettajansa hallinnasta riistäytynyt auto kimpoili hetken radalla ennen syöksymistään turvavallin yli. Suoraan yleisön sekaan.
Ironista oli, että Stommelenin ulosajo tapahtui paikassa, jossa juuri Hill Embassyn tallin mekaanikot olivat asentaneet suoja-aitoja.
Kisa jatkui vielä hetken sekasortoisissa tunnelmissa. Stommelen aiheutti muun muassa toisen ulosajon ylittämällä radan onnettomuuspaikallaan.
Kun tilanteen vakavuus kävi selväksi, päättivät kisajärjestäjät keskeyttää kilpailun. Voittajaksi julistettiin McLarenin Jochen Mass. Voitto jäi saksalaisen ainoaksi, ja seuraavan kerran maan kansallislaulua soitettiin 17 vuotta myöhemmin, kun muuan Michael Schumacher ajoi ykköseksi Belgiassa.
Historiallisesti merkittävää on kuitenkin lopputuloksellisesti kuudenneksi sijoittunut kuljettaja. Hän oli Lella Lombardi, nainen Italiasta.
Lombardi on yhä tänäkin päivänä historian ainoa naiskuljettaja, joka on ajanut MM-pisteille F1-sarjan virallisessa osakilpailussa. Saivarrellen sanottuna ”pisteille” on toki väärin. sillä kisan ennenaikaisen keskeytyksen vuoksi hänet palkittiin vain puolella pisteellä.
Lombardin, Massin tai muidenkaan juhlamieli ei ollut kuitenkaan kovin korkealla. Viiden katsojan menehtyminen onnettomuudessa painoi kaikkien mieliä. Se on harmi, sillä viimeiseksi jäänyt Montjuch Parkissa ajettu Espanjan GP ansaitsisi suuremman huomion sarjan historiankirjoituksissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat