F1-kisan järjestäjät joutuivat rahanpesututkinnan kohteeksi – viranomaiset kuulustelivat formulalegendoja
Italian viranomaiset epäilevät Italian GP:n järjestäjätahon sisäpiiriläisten olleen osa suurta rahanpesu- ja veronkiertovyyhtiä.
La Republicca -lehden mukaan jo vuonna 2012 alkaneessa tutkinnassa oli paljastunut, että Italian F1-kisan järjestäjät olivat syyllistyneet veronkiertoon ja väärennettyjen laskujen tekemiseen.
Rahaa pestiin La Republiccan tietojen perusteella paisuttelemalla F1-kuskien sponsorisopimuksien arvoja kirjanpidossa.
Italialaislehden mukaan viranomaiset haastattelivat tutkinnassa myös entistä F1:n toimitusjohtajaa Bernie Ecclestonea ja FIA-pomoa Jean Todtia sekä hänen poikaansa, useiden formulakuskien manageria Nicolas Todtia.
Muun muassa nykyisin Charles Leclercia edustavan Todtin epäillään liioitelleen henkilökohtaisen sponsorisopimuksen arvoa, joka liittyi vuonna 2015 menehtyneeseen Marussia-kuski Jules Bianchiin.
Italialaiset syyttäjät epäilevät samanlaisen järjestelmän olevan käytössä myös muissa eurooppalaisissa GP-kisoissa. Asiasta ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi enempää näyttöä.
Lähde: La Republicca
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”