FIA hylkäsi F1-tallin valituksen kuljettajansa rangaistuksesta – päätöksen taustalla painavia syitä
Autourheilun kattojärjestö FIA on hylännyt Williamsin F1-tallin valituksen kuljettajansa Sergei Sirotkinin saamasta rangaistuksesta Bakun GP:ssä.
Uutisoimme aiemmin, että Williams oli valittanut lukuisista Bakun kisan tilanteista FIA:lle. Brittitalli haastoi Sirotkinin saaman lähtöruuturangaistuksen ja kyseenalaisti myös sitä, miksi Fernando Alonso sai ajaa vaurioituneen autonsa maaliin.
FIA:n kilpailujohtaja Charlie Whiting piti asiasta puhelinpalaverin Williamsin lakimiesten kanssa. Kuultuaan brittitallin perustelut FIA linjasi niiden olevan riittämättömiä.
Kattojärjestö antoi Williamsille jopa kymmenen syytä, miksi tallin valitus hylättiin ja Sirotkinin rangaistus jätettiin voimaan. FIA:n mukaan tärkein syy ratkaisuun oli se, että heidän mielestään Bakun tapahtumista ei ollut tullut mitään uutta tietoa.
Whitingin mukaan kisan tuomaristo teki ratkaisunsa kilpailun keskellä, eikä niitä ollut syytä kääntää Williamsin perusteluiden vuoksi.
Alonson tilannetta ei myöskään katsottu hyväksi syyksi kääntää aiempaa tuomiota. FIA:n mukaan Williamsin varikkotiimi olisi huomannut espanjalaisen helposti ja olisi voinut sitä myöten reagoida asiaankuuluvalla tavalla.
FIA vetosi myös siihen, että Sirotkinin kolarin kaltaisista tapahtumista on reilusti ennakkotapauksia, joissa lähtöruuturangaistuksia on jaettu. Tilastojen mukaan vuoden 2013 jälkeen F1-kisoissa on tutkittu jopa 87 ”kolarin aiheuttamista”, joista 14 on johtanut kymmenen sekunnin aikarangaistuksiin ja yhdeksän kolmen sijoituksen lähtöruutusanktioon.
Lähde: Motorsport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”