Sitä oli tuskallista seurata. Henkeen ja vereen Michael Schumacherin fanina saksalaislegendan kurvailut Mercedeksellä tekivät kaikkea muuta kuin hyvää hänen maineelleen silmissäni. Jaoin harmistukseni miljoonien fanien kanssa.

Kun Schumi poistui ensimmäisen kerran eläkkeelle kauden 2006 päätteeksi, juhlittiin häntä lähes yksimielisesti kaikkien aikojen parhaimpana. Kuljettajana, joka oli pystynyt virittämään kuskin ja auton yhdistelmän niin täydelliseksi, ettei kenestäkään ollut hänen ja Ferrarin hirmuvallan pysäyttäjäksi.

Kun Schumi poistui ensimmäisen kerran eläkkeelle kauden 2006 päätteeksi, juhlittiin häntä lähes yksimielisesti kaikkien aikojen parhaimpana.

Kun Schumacher teki paluun sarjaan Hopeanuolen riveissä kaudeksi 2010, monet odottivat saksalaisen esittävän jälleen ihmetemppuja. Tuskin vuosituhannen alun ylivoima enää toistuisi, mutta varmasti hän taikoisi lukuisia ihmesuorituksia ja sitä kautta kärkisijoja?

Niitä ei kuulunut missään vaiheessa. Ehkä ajan terävä hammas oli puraissut osan Schumacherin taidoista, tai sitten uudet autot eivät palvelleet hänen vahvuuksiaan. Joka tapauksessa 2010 ja 2011 saivat monet pohtimaan, ketä oli lopulta kiittäminen Schumacherin mestaruuuksista. Oliko kyse sittenkään niinkään Schumacherin taidoista, vai enemmänkin italialaistallin taustajoukoista, jotka tekivät voittamisesta liiankin helppoa.

Nämä ajatukset pyörivät mielessä myös kauden 2012 alla, vuonna joka tulisi jäämään Schumin uran viimeiseksi kaudeksi. Mutta kunnon fanina pieni toivonkipinä pysyi silti hengissä: Joko nyt vanha mestari keräisi voimansa ja löisi vielä kerran nuoremmat haastajansa?

Kausi käynnistyi pirteämmin kuin aikoihin, mutta todelliset menestyksen hetket antoivat silti tuskallisesti odottaa itseään. Tallikaveri Nico Rosberg, joka oli ottanut tallin johtokuljettajan valtikan, nappasi uransa ensimmäisen paalupaikan ja voiton alkukaudesta Kiinassa. Kakkosruudusta matkaan lähtenyt Schumacher joutui keskeyttämään mekaanikkojen epäonnistuttua renkaankiinnityksessä.

Tämä kuvasti hyvin Schumacherin Mercedes-uraa. ”Melkein, mutta ei sitten kuitenkaan”, eikä mikään tuntunut menevän nappiin.

Toukokuun alussa Espanjan GP:ssä Schumacher joutui jälleen kerran keskeyttämään, mutta tällä kertaa saksalainen sai syyn katsoa itse peiliin. Turha kolarointi Bruno Sennan kanssa poiki hänelle myös viiden lähtöruudun rangaistuksen seuraavaksi ajettavaan Monacon osakilpailuun.

Ja mitä ruhtinaskunnassa lauantaina tapahtuikaan? Rehtori palasi kansliaan, viimeisen kerran.

Kun ruutulippu heilahti aika-ajojen päättymisen merkiksi, komeili tuloslistalla takavuosilta tuttuakin tutumpi yhdistelmä: P1 Schumacher.

Maagisen kierroksen ajanut saksalainen oli vielä kerran näyttänyt muille olevansa huippukuljettaja, joka pystyy iskemään ja takomaan kovaa tulosta.

Maagisen kierroksen ajanut saksalainen oli vielä kerran näyttänyt muille olevansa huippukuljettaja, joka pystyy iskemään ja takomaan kovaa tulosta.

Mutta kiitos Espanjan GP:n toheloinnin paalu ja sitä kautta Mercedes-uran paras mahdollisuus taistella osakilpailuvoitosta haihtuivat savuna ilmaan.

Kisassa tuttu Mercedes-ajan Schumacher palasi. Schumi kolaroi alkukierroksella Lotuksella tuolloin kisasta toiseen toheloineen Romain Grosjeanin kanssa, ennen kuin matkanteko päättyi lopulta tekniikkaongelmiin kahdeksannelta sijalta.

Tiedä sitten olisiko voittoa tullut edes paalupaikalta lähdettäessä, mutta varmasti Schumacher olisi tehnyt siinä tilanteessa kaikkensa sen eteen. Ja olisihan se ollut ikimuistoisempaa keskeyttää auton hajoamiseen kärjestä/kärkisijoilta kuin jämäpisteiltä.

Tuo toukokuinen lauantai Monacossa jäi Schumacherin Mercedes-periodin ainoaksi kirkkaaksi leimahdukseksi. Jos se olisi tuottanut muutakin kuin ”haamupaalun”, miten eri lailla voisimmekaan tämän ajanjakson muistaa.

Aiheet Artikkelit Formula 1 Historia Monacon GP Pääuutiset Schumacher Michael