Nico Rosberg myönsi isänsä vastustaneen Monacon ajonäytöstä – F1-tähti paljasti, miten sai suostuteltua Keke Rosbergin takaisin formulan rattiin
Nico Rosberg myönsi tuoreessa Autosportin haastattelussa, että hänen isäänsä, entistä formulalegendaa Keke Rosbergia ei ollut helppo suostutella mukaan Monacon ajonäytökseen.
Rosbergit yllättivät Monacoon saapuneet F1-fanit torstain vapaissa harjoituksissa ajamalla radalle vanhoilla mestaruuskilpureillaan.
Nico ajoi vuoden 2016 mestaruusvuotensa Mercedes W07-autoa ja Keke vuoden 1982 Williams FW08 -MM-autoaan. Miehet huristelivat radan pääsosuudeen ympäri kahden kierroksen verran.
Tempaus oli suorastaan poikkeuksellinen, sillä Keke Rosbergia ei ole nähty viime vuosina pahemmin F1-auton ratissa. Miestä bongataan harvoin edes katsomassa formulakisoja.
Yksityisyydestään pitävä suomalaislegenda ei juuri viihdy F1-sirkuksen parrasvaloissa. Nico kertoi Autosportille, että isäänsä oli vaikea puhua mukaan ajonäytökseen Monacon yleisön eteen.
Mercedes-tähti sai suostuteltua F1-konkarin mukaan ideaan pehmittämällä häntä hiljalleen.
– Se ei ollut helppoa. Minun piti lähestyä asiaa todella strategisesti. Nyt hän on kuitenkin onnellinen siitä, että hän teki sen. Hän nautti siitä tilanteesta toden teolla. Se oli siistiä nähdä. Se oli todella mukavaa, Rosberg hehkutti.
Lähde: Autosport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”