Nyt se on tapahtumassa – F1-johto haluaa eroon laajalti vihatusta rangaistussäännöstä
F1-sarja pyrkii pääsemään eroon lähtöruuturangaistuksista kaudeksi 2021. Tähän ollaan pyrkimässä sääntöjä hölläämällä.
Tällä hetkellä lähtöruuturangaistuksia aiheuttavat pääsääntöisesti voimanlähteen ja vaihdelaatikon osista koituvat rangaistukset. Tällä hetkellä kuljettajan täytyy selvitä koko kausi lävitse vain kolmella voimanlähteellä, minkä lisäksi yhden vaihdelaatikon tulee kestää kuusi perättäistä kisaviikonloppua.
Rajoitukset ovat alentaneet kustannuksia, mutta paikoin naurettavan suuriksi kasvaneet rangaistusmäärät ovat aiheuttaneet paikoin koomisia tilanteita, joissa edes kisajärjestäjät eivät hetkellisesti tiedä lopullista lähtöjärjestystä. F1-sarjan johtaja Ross Brawn kutsuikin koko järjestelmää farssiksi.
Autosportin saamien tietojen mukaan kaudeksi 2021 F1-sarja esittelisi uuden tavan vaihdelaatikkojen käytölle. Jatkossa kuuden kilpailun vaatimukesta luovuttaisiin, ja tilanne astuisi mahdollisuus kierrättää rajattua määrää vaihdelaatikoita vapaasti kauden aikana. Tämän uskotaan vähentävän radikaalisti lähtöruuturangaistuksia vaihdelaatikon vaihdon osalta.
Pöydällä on myös esityksiä, joilla lähtöruuturangaistusten määrä voimanlähteiden osalta saataisiin vähenemään tai jopa loppumaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”