F3-sarjassa hurja lähtöonnettomuus: Ruutuun jäänyt auto tuhoutui peräänajossa täysin – törmääjä hyllytettiin tuomariston toimesta
F3-sarjan Norisringin osakilpailussa nähtiin viikonloppuna pelottava kolari, jossa oli aineksia suurempaankin katastrofiin. Nykyaikaisten turvallisuusratkaisujen ansiosta rajusta yhteentörmäyksestä selvittiin kuitenkin säikähdyksellä.
Tapahtumaketju sai alkunsa, kun Red Bullin juniorikuljettaja Dan Ticktum sammutti autonsa lähtöruutuun. Muut autot väistivät brittikuskin, mutta joukon takaa startannut intialainen Ameya Vaidyanathan ei havainnut pysähtynyttä autoa ajoissa.
Vaidyanathan ajoi omituisella tavalla Ticktumin perään, vaikka hänellä olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla näköyhteys eteensä. Törmäyksen johdosta molemmat autot tuhoutuivat täysin.
Kilpailun tuomaristo otti tapauksen tutkintaan, hyllyttäen Vaidyanathanin osallistumisoikeuden toistaiseksi. Tuomariston lausunnossa esille nostettiin intialaiskuljettajan kolariin johtaneet toimet starttihässäkässä.
Ticktumin osalta viikonloppu päättyi onnellisissa merkeissä, sillä hän pystyi ajamaan voittoon korjatulla autollaan myöhemmin käydyssä kolmannessa lähdössä.
Katso video hurjasta onnettomuudesta yltä tai tästä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi