FIA aikoo ottaa Montrealin F1-kisan ruutulippumokan uuteen tutkintaan – taustalla huoli turvallisuudesta
Autourheilun kattojärjestö FIA aikoo tutkia uudestaan Montrealin GP-kisassa tapahtuneen ruutulippuvirheen. Tutkinta päätettiin käynnistää uusiksi turvallisuushuolien vuoksi.
Uutisoimme aiemmin, että huippumalli Winnie Harlow heilutti Kanadan kisassa ruutulippua kierrosta liian aikaisin (linkki uutiseen).
Vaikka FIA:n kisajohtaja Charlie Whiting antoikin julkkisvieraalleen jo synninpäästön ja otti vastuun mokasta, päätettiin asia ottaa uudelleen käsittelyyn.
Whitingin mukaan suurta kohua herättäneessä virheessä oli kyse kommunikaatiokatkoksesta kisan startterin ja kilpailua hallitsevan tilannehuoneen välillä.
FIA-pomo ei osannut sanoa, miksi lippua heilutettiin kierrosta liian aikaisin. Hänen mukaansa asia vaatii lisää tutkimuksia.
– Se fakta, että se näytettiin kierrosta liian aikaisin, sitä kisatoimitsijat eivät tienneet. Meidän täytyy analysoida tarkasti, mitä siellä tapahtui, Whiting pohti Racefansin haastattelussa.
Eri radoilla on myös erilaisia käytäntöjä siitä, milloin ruutulippuja pitää alkaa heiluttaa. Whitingin mukaan käytännöt kaipaavat yhdenmukaistamista.
– Saattaa olla, että meidän pitää käydä eri ratojen käytännöt läpi ja varmistaa, että meillä on yksinkertainen käytäntö jokaiselle radalle. Kaikki radat ovat erilaisia. Niissä kaikissa on erilaiset viestintäjärjestelmät ja verkostot, Whiting valotti.
Lähde: Racefans
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri