Max Verstappenin uudistus oli väliaikainen – tähtikuski palaa vanhaan käytäntöön Ranskan GP:ssä
Red Bullin tähtikuskin Max Verstappenin manageri Raymond Vermeulen palaa suojattinsa rinnalle F1-varikolle Ranskassa tänä viikonloppuna.
Uutisoimme aiemmin, että Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner sopi Montrealissa Verstappenin kanssa poikkeuksellisesta muutoksesta – hollantilaisen taustajoukot jäisivät pois varikolta (linkki uutiseen).
Idean taustalla oli antaa nuorukaiselle hengähdystauko tukijoukkojen tuomista paineista. Erityisesti F1-kuskin isän Jos Verstappenin tiedettiin olleen varsin ankara kriitikko.
Kokeilun oli määrä jäädä kertaluontoiseksi ja Ranskan GP:ssä ainakin osa Verstappenin leiristä onkin taas mukana.
Monet väittivät, että paineeton ympäristö teki ihmeitä Verstappenin ajoilmeelle Montrealissa. Liika puristaminen ja yliyrittäminen oli tiessään.
Vermeulen kuitenkin vähätteli Montrealin ratkaisun hyötyjä. Hänen mielestään taustajoukkojen läsnäolosta ei ole haittaa, ja Red Bullin kanssa on ollut hyvä yhteisymmärrys.
– Teimme sisäisen suunnitelman jo kauden alussa siitä, missä GP-kisoissa olisimme mukana. Se on koko tarina. Joitakin kisoja tulee, joissa Max on omillaan, mutta se oli jo suunnitelmissa. Meillä on hyvä suunnitelma, keskustelemme kaikesta Red Bullin kanssa, manageri vakuutteli Autosportin haastattelussa.
Lähde: Autosport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri