F1:n lähivuosien surullisimmasta tragediasta on kolme vuotta – Jules Bianchin kuolema järkytti lajiyhteisöä laajasti
17. heinäkuuta 2015 Formula 1:n maailmaa kohtasi suuri suru, kun tieto Jules Bianchin kuolemasta täytti tiedotusvälineiden etusivut.
25-vuotias Ferrarin junioriohjelman kasvatti ajoi lokakuussa 2014 karmean kolarin Suzukan GP:ssä.
Nuorukainen menetti Marussia-kilpurinsa hallinnan äärimmäisen haastavalla märällä kelillä ja törmäsi radan reunalla olleeseen kuormaajaan.
Ranskalaiskuski kärsi törmäyksessä hengenvaarallisia vammoja. Bianchi kiidätettiin sairaalaan, jossa hänet leikattiin ja asetettiin lääketieteelliseen koomaan.
F1-lupauksella todettiin olevan diffuusi aksonaalinen aivovaurio, todella vakava aivovamma, josta jopa 90 prosenttia potilaista ei toivu koskaan.
Bianchi vietti Nizzan yliopistollisessa keskussairaalassa yli kahdeksan kuukautta, eikä herännyt koskaan koomastaan. Mies menehtyi 17. heinäkuuta.
Nuoren ranskalaiskuljettajan poismeno oli suunnaton järkytys – Bianchi oli ensimmäinen F1-kisassa kuollut kuljettaja sitten Ayrton Sennan.
Koko moottoriurheilun maailma yhtyi suruun. Bianchi hautajaiset pidettiin hänen kotikaupungissaan Nizzassa. Hänen tuhkansa haudattiin Monte Carlon hautasmaalle.
Bianchin hautajaisiin osallistui suuri joukko entisiä ja nykyisiä F1-kuljettajia.
Paikalla olivat muun muassa Alexander Wurz, Esteban Gutiérrez, Allan McNish, Alexander Rossi, Lewis Hamilton, Nico Rosberg, Jenson Button, Sebastian Vettel, Jean-Éric Vergne, Marcus Ericsson, Roberto Merhi, Adrian Sutil, Valtteri Bottas, Pastor Maldonado, Pedro de la Rosa, Romain Grosjean, Daniel Ricciardo, Felipe Massa, Alain Prost, Nico Hülkenberg, Olivier Panis, Daniil Kvjat ja Max Chilton.
F1-kuskin omaiset perustivat hyväntekeväisyyssäätiön Bianchin kunniaksi.
Hankkeen oli tarkoitus esitellä erilaisia muistoesineitä, kuten karting-autoja nuorukaisen kilpauran varrelta. Monacossa perustetun säätiön tuotot aiottiin ohjata nuorten kuljettajalupausten urakehityksen edistämiseen.
Bianchin tragedia nousi uudestaan suureen mediahuomioon toukokuussa, kun F1-kuskin omaiset päättivät nostaa oikeuskanteen Marussian tallia ja Bernie Ecclestonen hallitsemaa F1-sarjan emoyhtiötä FOM:ää kohtaan.
Omaisten mielestä F1-sarja oli osaksi syyllinen Bianchin kuolemaan. He eivät kokeneet Suzukan osakilpailun turvajärjestelyjen olleen tarpeeksi kattavat.
FIA tutki Bianchin turman ja totesi tragedian johtuneen monista eri syistä.
Kattojärjestön tutkimuksen mukaan ranskalaiskuski ei jarruttanut tarpeeksi ennen törmäystään työajoneuvon kanssa.
FIA kuitenkin korosti, ettei kolariin ollut yhtään yksittäistä syytä – surullinen tilanne johtui radan märistä olosuhteista, Bianchin nopeudesta ja työajoneuvon epäonnisesta sijainnista.
Oikeustapauksen kulusta tai päätöksestä ei ole kuultu kesän 2016 jälkeen juuri mitään.
Toistaiseksi on epäselvää, miten tapaus on edennyt. Marussian F1-talli on ehtinyt jo kaatua välissä ja Ecclestone on vetäytynyt eläkkeelle F1-sarjan johdosta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”