Nousua tekevä F1-talli pumpannut valtavasti rahaa projektiinsa – ymmärrystä sijoituksen tuotolle
Kaudeksi 2016 paluun formula ykkösiin tehdastallina tehnyt Renault on rakentanut nousuaan takaisin huipulle maltilla. Tallin tekninen johtaja Nick Chester kertoo ranskalaismerkin panostaneen lajiin hurjasti viime vuosina.
Ostaessaan konkurssikypsän Lotus-tallin joutui Renault rakentamaan koko organisaationsa lähes nollista. Henkilökunta sekä infrastruktuuri olivat kärsineet Lotuksen viimeisten vuosien talousvaikeuksien aikana, ja se näkyi tehdastallin ensimmäisen kauden suorituksissa.
Tahti on kuitenkin parantunut jatkuvasti. Tällä kaudella Renault on kiinnittänyt itsensä jo vankasti keskikastin kärkitaistoon, mutta etumatkaa kolmeen suureen on edelleen runsaasti.
Chester uskoo satsausten maksavan itsensä lopulta takaisin, mutta vielä ei ole sen hetken aika.
– Tallia rakennetaan edelleen. Olemme olleet onnekkaita, sillä Renault on pumpannut F1-projektiin valtavan summan rahaa. Se näkyy tehtaallamme. Olemme saaneet tehtaallemme paljon sellaista, mitä meillä ei ennen ollut, Chester kettoo racefans.netille.
Investoinneista huolimatta satoa ei päästä niittämään heti.
– Parannukset vaikuttavat myöhemmin. Voimme kehittyä vain tiettyä tahtia. Mietimme koko ajan tarkasti seuraavaa askeltamme ja missä olemme kaudella 2021. Renault ymmärtää tämän ja tukee meitä. He auttavat meitä ottamaan nuo seuraavat askeleet.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan