Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudellakin? Ferrarin sisäpiiritoimittajalta mielenkiintoista vihjailua
Ferrarin ensi kauden kuljettajapolitiikkaa saadaan jännittää edelleen. Italialaistallia lähellä olevan toimittajan Leo Turrinin uusin kirjoitus vihjaa suomalaisittain mielenkiintoisia asioita tallin sisältä.
Daniel Ricciardon siirtyminen Renaultille pisti kuljettajamarkkinat uusiksi. Australialainen solmi kaksivuotisen sopimuksen tallin kanssa, mutta toinen niistä voi olla helposti hylättävissä erilaisin tulostavoittein peruttavissa. Tämä avaa Ricciardolle laajemman skaalan neuvotella tulevaisuudestaan sarjan muidenkin kärkitallien kanssa.
Turrinin mukaan Ricciardon Renault-siirrossa juuri suuri liikkumavara oli Red Bull -diiliä houkuttelevampi.
– Red Bull halusi sitouttaa hänet moneksi vuodeksi, mutta Renaultilla tilanne on eri. Reilun vuoden kuluttua Valtteri Bottaksen paikka Mercedeksellä voi vapautua. Samaan aikaan sama tapahtuu myös Ferrarilla. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Turrini kirjoittaa arvoituksellisesti.
Turrini viittaa Ferrari-heitollaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä Kimi Räikköseen, joka on ajanut tallissa jo useamman kauden ”vielä yksi vuosi” -mentaliteetilla. Mikäli Turrinin vihjailu pitää paikkansa, olisi Räikkönen jatkamassa tallissa myös ensi kaudella.
Tilalle povattu Charles Leclerc on Ferrarin tulevaisuudenlupaus, eikä monacolaiselle haluta varmasti tarjota lyhyttä sopimusta. Sebastian Vettelin nykyinen sopimus pitää hänet tallissa ainakin kauteen 2020 saakka.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan