Moottoriurheilun tasa-arvon puutetta kritisoinut naiskuski kärttää edelleen F1-testiä – ”Aion tehdä kaikkeni painostaakseni heitä”
Sauberin F1-tallin testikuljettaja Tatiana Calderon kaipaa vieläkin vuoden ensimmäistä F1-testiään, joka on vielä tekemättä.
Nainen aikoo neuvotella taustajoukkojensa ja itävaltalaistallin kanssa testistä pian. GP3-sarjassa ajavalle kolumbialaiskuljettajalle luvattiin kyseinen tilaisuus vielä tämän vuoden aikana tehdessään sopimuksen Sauberin kanssa.
– Keskustelemme varmaankin kaikesta Span ja Monzan jälkeen. Toivottavasti saamme jotain tuloksia ja uutisia sen osalta. Sitä varten olen harjoitellut. Se on varma, että aion tehdä kaikkeni painostaakseni heitä ja hankkiakseni tuon ensimmäisen F1-kokemukseni, Calderon vakuutti Motorsportille.
Calderon on ajanut tänä vuonna jo useamman kerran Sauberin F1-simulaattorissa. GP3-kuski tiedostaa, ettei kyseinen kokemus ole verrattavissa oikean kuninkuusluokan kilpurin ohjastamiseen.
– Loppupeleissä simulaattori tuntuu kuin peliltä. Voin vain kuvitella, miltä kehosi läpi menevät voimat ja nopeudet tuntuvat jarruttaessa mutkaan. Toivottavasti pääsen kokemaan sen tunteen tänä vuonna, Calderon intoili.
Naiskuski kritisoi aiemmassa Formula 1:n verkkosivujen haastattelussaan moottoriurheilun maailman sukupuolten välisen tasa-arvon heikkoa tilaa. Calderonin mukaan naiskuskit joutuvat aloittamaan jokaisessa tallissa takamatkalta miehiin verrattuna.
-Olen ollut talleissa, joissa olin kolmoskuski jo ennen auton rattiin hyppäämistä. Jos haluaisin ihmisten kohtelevan minua täysin samoin kuin miehiä, emme ole vielä siellä, kolumbialainen sanoi.
Lähteet: Motorsport, Formula1.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”