Entinen tallipomo muistelee Kimi Räikköstä – lensi Vegasiin juhlimaan neuvoista välittämättä
Kimi Räikkösen erikoislaatuisuus kiehtoo F1-maailmaa. Suomalaiskuljettajan erikoislaatuisuus kaikkiin kollegoihinsa nähden on hämmästyttänyt myös miehen pomoja.
1960-luvulta asti F1-maailmaa sisäpiiristä seurannut Nigel Roebuck pureutuu suomalaisen mystisyyteen uusimmassa kolumnissaan. Lähes kaikkia F1-legendoja läheltä seurannut brittitoimittaja käy lävitse suomalaisen uraa, korostaen suomalaisen luonnonlahjakkuutta.
– Miten mystinen hahmo Kimi-Matias Räikkönen onkaan aina ollut. Sulkeutunut ja pokerinaamansa pitävä, mediavelvoitteensa monotonisesti hoitava kuljettaja on toiselta puoleltaan täysin erilainen. Hän on kertonut syntyneensä liian myöhään, ja hän olisikin ollut omimmillaan 1970-luvun formulavarikolla, Roebuck kirjoittaa.
Roebuck muistelee Räikkösen erikoislaatuisuutta yhdessä entisen McLaren-pomon Martin Whitmarshin kanssa. Suomalaiskuljettaja ajoi brittitallissa 2002-2006, Whitmarshin toimiessa tallin johtotehtävissä.
Whitmarsh muistaa Räikkösen yksityiselämän pitäneen tallijohdon varpaillaan, mutta tulosten syntyessä ei häntä haluttu rajoittaa liikaa.
– Pidin hänestä todella paljon, ja koen hänen tulleen osaltaan väärinymmärretyksi. Kyllä, hän piti juhlimisesta, mutta hän oli myös hyvin kurinalainen harjoittelun suhteen, ja varmasti yksi kovakuntoisimmista kuljettajista. Mutta koska hän ei juurikaan puhu, ja hänen yleinen habitus on mitä on, yleisö ei kenties ajattele niin.
Whitmarsh jakaa Räikköselle kiitosta hänen kyvystään ymmärtää auton tekniikasta. Hän kertoo myös tarinan, joka kuvastaa paljon Räikkösen vapautuneesta asenteesta F1-velvoitteita kohtaan.
– Takavuosina kisasimme ensiksi Kanadassa, jonka jälkeen edessä oli kisa Indianapoliksessa. Montrealin kisan jälkeen hän aikoi lentää Vegasiin juhlimaan kavereidensa kanssa, joten sanoin hänelle: Olet aikuinen, ja saat tehdä mitä haluat. Mutta esitän sinulle kysymyksen. Jos häviät paalun Indianapoliksessa viidellä sadasosalla, ja koska olet juuri sekoittanut kroppasi eri aikavyöhykkeiden, matkustelun ja juhlinnan vuoksi, etkö haluaisi potkaista itseäsi päähän aivan helvetin kovaa, Whitmarsh muistelee.
– Hän hymyili minulle ja nyökkäsi, ja luulin hänen olleen kanssani samaa mieltä. Mutta hieman myöhemmin hän oli jo matkalla Vegasiin. Ja tämä kaikki tapahtui keskellä mestaruuskamppailua!
Whitmarsh allekirjoittaa monien muiden väitteen siitä, että parhaimmillaan Räikkönen oli pysäyttämätön luonnonvoima F1-radoilla.
– Hän on niin turhauttava, koska hän on niin viisas ja nopea, mutta ärsyttävällä tavalla hän ei käytä kaikkea sitä hyödykseen. McLaren-aikoinaan hän lähenteli välillä nerouden rajoja, mutta silti tuntui, ettei hän käytä kaikkia kykyjään. Ja se on suuri harmi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”
- EK14: Ott Tänakilta hirmuinen hyökkäys – Kalle Rovanperällä ei kulje: ”Ei ongelmia, mutta ajat ovat hirveitä”
- EK13: Kalle Rovanperä putosi sijan – ”Tuntui hyvältä, mutta kello näyttää pahalta”
- EK12: Vanha mestari näyttää mallia Monte Carlossa – Kalle Rovanperällä vaikeaa
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Suomalaisilla vaikea iltapuhde Monte Carlossa – Sébastien Ogierin keskeytys todella lähellä
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- Monte Carlon MM-ralli: Hyundai-mestarit karauttivat pihalle – kärjessä huima taistelu
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK9: Thierry Neuvillelta käsittämätöntä tunarointia – sama mutka belgialaisen kohtalona
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”