Kimi Räikkösen tukalaan tilanteeseen uusi mielenkiintoinen teoria – Sebastian Vettelin otteet vaikuttavat
Kimi Räikkösen kohtalo Ferrarilla on vaakalaudalla. Suomalaiskuskin kohtalo kiinnostaa myös kansainvälistä mediaa suuresti.
Kokenut F1-toimittaja Mark Hughes on kirjoittanut artikkelin Ferrarin kuskitilanteesta motorsportmagazines-nettisivuille. Brittitoimittaja nostaa esille Räikkösen ja Sebastian Vettelin välisen eron tallin hierarkiassa.
Räikkösen toinen aikakausi italialaistallissa alkoi vuotta saksalaista aiemmin, vuonna 2014. Vuosi Fernando Alonson tallikaverina sujui suomalaiselta kuitenkin katastrofaalisesti, Ferrarin surkean kilpurin ollessa lähes ajokelvoton Räikkösen ajotyylillle.
Vettelin tullessa talliin nousi hän välittömästi tallin voittoja tuovaksi kuljettajaksi, Räikkösen ajauduttua lähinnä apumiehen rooliin.
Juuri tämän asian Hughes nostaa esille. Räikkönen on väläytellyt ja pistänyt Vettelin tiukoille vain ajoittain, ja kaikesta hyvästä harmoniasta huolimatta se ei ole välttämättä tallille riittävää.
Hughesin mukaan edesmennyt pääjohtaja Sergio Marchionne nosti tämän kynnyskysymykseksi Räikkösen jatkoa miettiessään.
– Marchionne esitti kysymyksen, onko Räikkönen tarpeeksi nopea kuljettaja antaakseen Vettelistä oikeanlaisen kuvan.
Vettel on noussut mestaruustaisteluun tällä ja edellisellä kaudella, mutta saksalaisen omat virheet ovat käyneet kalliiksi. Vettel nauttii edelleen luottoa tallissa, mutta Ferrarilla halutaan miettiä uutta kirittäjää.
– Kuinka he voivat olla varmoja Vettelin suoritustasosta, jos toinen kuski antaa vain ajoittain vastusta hänelle? Tulikuuma tulevaisuudenlupaus voisi antaa uudenlaista perspektiiviä, ja samalla talli voi käynnistää sukupolvenvaihdon. Juuri näin Marchionne ajatteli, Hughes kirjoittaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan