Näiden syiden vuoksi Kimi Räikkösen Sauber-siirto käy järkeen – ”Mahdollisuus johtaa talli jännittävään uuteen aikakauteen”
ESPN:n konkarijournalisti Nate Saundersin mukaan Sauberin noususuhdanne tarjoaa Kimi Räikköselle mainion mahdollisuuden johtaa sveitsiläistalli kohti uutta loistoa.
Vaikka Räikkösen tiistaina julkistama Sauber-siirto shokeerasikin suurta osaa F1-kansasta, näkee ESPN:n F1-toimittaja uraliikkeen todella hyvänä vetona suomalaiselta.
Viime kaudella F1-sarjan heikoimpiin talleihin kuulunut Sauber on ponnahtanut tänä vuonna pohjalta suoraan keskikastin taisteluun vakuuttavan vireensä ansiosta.
Sveitsiläiset ovat lähentäneet yhteistyötään Ferrarin kanssa ja saaneet kehitettyä autoaan todella suorituskykyiseen suuntaan. Tallin miehistöä vahvistettiin aiemmin tänä vuonna entisellä Ferrari-miehellä Simone Restalla, joka sai vastuulleen Sauberin teknisen kehityksen johtamisen.
Sauberin resurssit ja olosuhteet uuden nousun rakentamiselle ovat reilusti aiempaa paremmat. Tämän vuoksi Saunders näkee ensi vuoden mainioksi ajaksi kokeneelle Räikköselle hypätä mukaan sveitsiläisten kelkkaan.
– Tämä ei ole mikään satunnainen siirto. Uuden omistajatahon alaisuudessa ja läheisessä yhteistyössä Maranellon kanssa toimiva Sauber nauttii ällistyttävästä nousuvireestä. Sauberilla tulee oelmaan todella kilpailukykyinen auto ensi vuonna, joka voi varmasti kilpailla kakkoskastin kärjestä, ESPN:n toimittaja perustelee.
– Räikkösellä on mahdollisuus johtaa Sauberin talli, jota hän on ihaillut vuodesta 2001 lähtien kohti uutta jännittävää aikakautta ja sen lähihistorian kirjan kutkuttavinta lukua, Saunders intoilee.
Lähde: ESPN
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan