Ferrari-pomo linjasi loppukauden ”mahdottoman haasteen” tavoitteensa – ”Välillä se kuuluu työhömme”
Ferrarin tallipäällikön Maurizio Arrivabenen mukaan talli aikoo haastaa mestaruudesta loppukaudella, vaikka tavoite alkaisi näyttää jo miltei mahdottomalta.
Vaikka italialaisten mestaruushaaveet saivat pahan kolauksen Suzukassa vaisun esityksen ja Mercedeksen tuplavoiton myötä, ei Maranellossa aiota luovuttaa.
– Tiedän tilanteen näyttävän mahdottomalta tulevien kisojen osalta, mutta välillä työhömme kuuluu mahdottoman haastaminen ja juuri niin aiomme tehdä, Arrivabene vakuutti Sky Sportsille Suzukan GP:n jälkeen.
Ferrari-pomon mukaan Japanin pettymykseen suhtaudutaan käytännönläheisellä realismilla. Virheet pyritään oikomaan mahdollisimmaan pian, jotta punaiset kilpurit olisivat jälleen iskuasemissa Yhdysvaltain osakilpailussa parin viikon päästä.
– On helppo olla pragmaattinen. Lauantaina meillä oli ongelma, josta kaikki tietävät. Kuten sanoin jo monesti, olin pettynyt, mutta häviämme ja voitamme yhdessä. Kisan osalta talli ja kuskimme reagoivat hyvin. Kisojen aikana on ollut olosuhteita, jotka ovat estäneet meitä nousemasta palkintokorokkeelle, tallipomo pohdiskeli.
Lähde: Sky Sports
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri