Formulakuskia ei kuulunut paikalle – käynnisti spekulaatiot kaappauksesta F1-sarjaan

Alex Albonin asemat Toro Rosson ensi kauden F1-ajopaikasta ovat vahvistuneet. Autosport kertoo 22-vuotiaan thai-britin olevan vahva ehdokas energiajuomamerkin kakkostallin toiseen autoon.
Albon on kisannut viime vuodet F2-sarjassa, kunnes hän sai täksi kaudeksi paikan Nissanin Formula E -talliin. Sopimus julkaistiin elokuussa, kun Albon koki F1-unelmansa kulkeneen umpikujaan.
Tilanne F1-kuskimarkkinoilla on kuitenkin muuttunut radikaalisti vain parissa kuukaudessa, kun Daniel Ricciardon Renault-siirto käynnistyi dominoefektin, jossa Red Bullin ja Toro Rosson kuljettajat menivät uusiksi.
Pierre Gasly hyppää päätalliin, Daniil Kvjatin palatessa Toro Rossolle jo kolmatta kertaa urallaan. Toista autoa tällä kaudella ajaneen Brendon Hartleyn otteet ovat olleet pettymys Helmut Markolle, joten hän on tähyillyt muita hankintoja.
Albon on vanha Red Bullin junioriohjelmalainen, mutta hän koki monen muun tapaan karun kohtalon Markon hurjien vaatimusten suhteen vuonna 2012. Marko on kuitenkin lämmennyt uudelleen Albonin otteille, jotka ovat olleet vakuuttavia tällä kaudella.
Nissanin Formula E -sopimuksen myötä Albonin oli tarkoitus testata tallin autoa tällä viikolla ajettavissa sarjan yhteistesteissä Valenciassa, mutta miehen poissaolo käynnisti spekulaatiot F1-sopimuksen varmistumisesta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- Muistatko tämän? Kimi Räikkösen näyttävä paluu palkintopallille
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”