Formulasarjan korvaavan uuden sarjan kisakalenteri julki – perinteikkäät kisat jäävät pois
Euroopan Formula 3 -sarjan korvaava uusi kansainvälinen F3-sarja ajetaan ensi vuonna saksalaisten vakioautojen DTM:n kisakalenterin yhteydessä.
Uudet pikkuformulat nähdään tositoimissa kaudella 2019 Hockenheimissa, Zolderissa, Misanossa, Norisringillä, Assenissa, Brands Hatchissa, Lausitzringillä, Nurburgringillä ja vielä toistamiseen Hockenheimissa.
DTM:n kalenterin myötä F3 on näillä näkymin menettämässä perinteikkäät Paun, Silverstonen ja Span ratojen osakilpailut.
Pikkuformulasarjaa vetävä F3V-yhtiö on pyrkinyt neuvottelemaan klassikkokisojensa säästämisestä, mutta hanke ei ole toistaiseksi onnistunut. Toimitusjohtaja Walter Mertes on siitä huolimatta innoissaan uudesta kisakalenterista.
– Olemme onnistuneet tekemään kalenterin, joka tarjoaa vaihtelevia haasteita nuorille kuskeille. Meillä on mukana entisiä ja nykyisiä Formula 1 -ratoja ja lisäksi myös uusia jännittäviä tapahtumapaikkoja, sarjapomo kehui Autosportille.
Mertesin mukaan sarja hyötyy suuresti yhteistyöstä DTM:n kaltaisen kuuluisan sarjan kanssa. Nuorisolupaukset saavat mainioita tilaisuuksia esitellä kykyjään maailman suurimpien huippuvalmistajien silmien alla.
– Yksi tärkeimmistä elementeistä tässä asiassa on se, että kaikki kisat järjestetään DTM:n erittäin ammattimaisessa ympäristössä. Tallit ja kuljettajat pääsevät antamaan näyttöjä Audin, BMW:n ja vasta mukaan liittyneen Aston Martinin edessä, Mertes korosti.
Lähde: Autosport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”
- Se oli siinä: Valtteri Bottaksen F1-ura päättyi kolariin – ainakin toistaiseksi