Lewis Hamilton pitää klassikkokisaa MM-taistelun käännekohtana – ratkesiko F1-mestaruus jo täällä?

F1-sarjan hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton arvioi Monzan osakilpailun olleen kauden käännekohta, jonka jälkeen Ferrari alkoi hiljalleen tippua Mercedeksen mestaruusjunan kyydistä.
Vaikka formuloiden mestaruuskamppailu on ollut tänä vuonna tasaväkisempää ja tiukempaa kuin vuosiin, on nelinkertainen valmistajien ja kuljettajien MM-ruhtinas Mercedes alkanut taas ottaa selvää etumatkaa haastajiinsa syksyn mittaan.
Suzukan viime viikonlopun kaksoisvoiton myötä Hamiltonin ero MM-taulukossa toisena olevaan Ferrarin Sebastian Vetteliin kasvoi jo 67 pisteeseen. Vaikka mestaruus ei ole vielä lähimainkaan ratkennut, on kautta jäljellä enää neljä kisaa.
Hamiltonin mukaan Mercedes yllätti itsensäkin päihittämällä maranellolaiset heidän kotikisassaan Monzassa, jossa punaisten kilpurien suorituskyky näytti olevan suorastaan häikäisevän vahvaa.
Edes Kimi Räikkösenkään ennätysvauhti aika-ajoissa ei estänyt Hamiltonin voittoa varsinaisessa kisassa seuraavana päivänä.
– Monzan kaltaiset kisat ovat olleet mahtavia, rakastin sitä kisaa. Olisin ollut onnellinen, jos kaikki kisat olisivat olleet vastaavia. Odotin rehellisesti saavamme sitä, Hamilton taivsteli F1i.comin haastattelussa.
Brittitähti myönsi uskoneensa Ferrarin voittoon Italiassa. Maranellolaisten suorituskyky jäi kuitenkin yllättävän vaisuksi Mercedekseen verrattuna, eikä se ole saanut enää saksalaisia kilpailijoitaan kunnolla kiinni sen jälkeen.
– Oletin sen menevän niin, sillä he olivat niin vahvoja kahdessa edellisessä kisassa. He kuitenkin vain menettivät paljon suorituskykyä, ja se on ollut selvästi hieman vaikeaa heille. Olisi ollut tietenkin mahtavaa kisata [mestaruudesta] loppuun asti, Hamilton harmitteli.
Lähde: F1i.com
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”