Näkökulma: Kimi Räikkösen voitto perustui täysin fanien tyrmäämään ratkaisuun
Viisi ja puoli vuotta sitä saatiin odottaa. Kimi Räikkösen ykkössija sunnuntaisessa USA:n GP:ssä tuntui todella hyvältä faneista, mutta iloisin mies on takuulla hymyään piilotellut suomalaiskuski.
Räikkösen suoritus oli kisassa miestä parhaimmillaan. Startissa pehmeämpien renkaiden tarjoama etu tuli lunastettua juuri oikealla tavalla, ja Lewis Hamilton ei voinut kuin taipua avausmutkassa. Kuin merkkinä erikoislaatuisesta kisasta Räikkönen paransi asemaansa lähdössä ensimmäisen kerran liki kahteen vuoteen.
Virtuaalinen turva-auto tarjosi hieman kylmää vettä fanien niskaan, ja sosiaalinen media kiirehti joukolla painamaan paniikkinappulaa. Mercedeksen mahdollisuus pelata päinvastainen varikkotaktiikka Ferrarin suhteen ei ollut italialaistallin vika, vaikka fanit joukolla kiirehtivätkin tallin haukkumaan.
Jos Ferrari olisi ottanut Räikkösen varikolle, ei suomalainen olisi voittanut.
Talli oli tekemättömän paikan edessä, kun Räikkösen ja Hamiltonin ero ei ollut tarpeeksi suuri. Jos Räikkönen olisi tullut varikolle, olisi Hamilton pysynyt radalla, ja pitkään. Samalla Räikkönen olisi joutunut varmasti tekemään saman tempun kuin Hamilton nyt, eli ajamaan kahdella stopilla.
Voitto ratkesi lopulta siihen, ettei Räikkönen päästänyt Hamiltonia edelleen britin saavutettua hänet tuoreimmilla renkaillaan. Siinä taistossa palaneet sekunnit ja ylikuumentuneet renkaat kostautuivat kisan lopussa britille kalliisti. Kosto Monzasta on nyt saavutettu.
Jälkiviisaana on helppo jossitella, ja sitä korttia on Ferraria vastaan pelattu moneen kertaan. Tällä kertaa sitä ei tarvitse kuitenkaan tehdä pahan olon helpottamiseksi, vaan helpotuksesta huokaisten. Jos Ferrari olisi ottanut Räikkösen varikolle, ei suomalainen olisi voittanut.
Kisan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Räikkönen kommentoi kilpailua ensimmäistä kertaa Ferrari-voittajana sitten vuoden 2009. Pitkä kuiva kausi on tehnyt Räikkösestä kriitikoille helpon maalitaulun, joten voiton jälkihulinoissa purkautuneet kommentit sisälsivät vahvan viestin arvostelijoille.
– Suurin muutos on varmasti siinä, miten ihmiset suhtautuvat nyt minuun, Räikkönen tuumasi.
Tämä on totta. Nyt moni puukkoa selkään työntänyt toimittaja joutuu poistamaan sanavarastostaan fraasin, jossa esille nostetaan Räikkösen voitoton ajanjakso Ferrarilla. Tai heikot lähdöt. Tai pehmeys tiukoissa taistelutilanteissa.
Suurin muutos on varmasti siinä, miten ihmiset suhtautuvat nyt minuun, Räikkönen tuumasi.
Painolastin omilta ja ennen kaikkea faniensa harteilta poistaneen Räikkösen kommenteissa on ripaus viisautta myös kotikatsomoihin. Tuomitseminen on petollisen helppoa, mutta sille tielle lähteneet kyllä muistetaan hetken koittaessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”