Monilta jäi huomaamatta keskellä Mercedeksen tallimääräyskohua, että Valtteri Bottas ajoi Sotshin kisan nopeimman kierroksen.

Nastolalainen kaahasi lauantain aika-ajoissa paalulle ja sunnuntaina kisan nopeimman kierroksen. Vaikka saavutus kertookin paljon suomalaisen vauhdista, ei se juurikaan lämmittänyt Bottasta sunnuntain antikliimaksin jälkeen.

– Olin vieläkin moottorin säästömoodilla. Se tuntui kuin kruisailulta kisan lopussa, jos ollaan rehellisiä. Tarjolla oli paljon enemmänkin vauhtia toisen vedon aikana Lewiksen takana, Bottas huokaisi Motorsportin haastattelussa.

Bottas ei jaksanut innostua kierrosajastaan, mutta myönsi sen kuitenkin vahvistaneen hänen itseluottamustaan.

– Se ei merkinnyt mitään. Nopeimmasta kierroksesta ei jaeta pisteitä, mutta tiedän kuinka hyvä vauhti minulla oli koko viikonlopun ajan. Monet ihmiset tietävät sen. Olisin voinut voittaa tasa-arvoisessa tilanteessa. Minulle se on tärkeintä, suomalainen sanoi.

 

Lähde: Motorsport