Pikkuformulasarjojen kuljettaja Ricky Collard avautui rajusti Twitterissä Red Bullin formulalupauksen Dan Ticktumin kisahölmöiystä, jonka brittikuski kokee pilanneen hänen mestaruussaumansa.

Lahjakkaana kuljettajakykynä pidetty Ticktum hämmensi suuresti formulakansaa törttöiltyään räikeästi MSA Formula -sarjan kilpailussa Silverstonessa vuonna 2015.

Nuorukainen ohitti jopa kymmenen autoa sääntöjen vastaisesti turva-auton ollessa radalla. Heti sen perään Ticktum törmäsi tahallaan kilpakumppaniinsa Collardiin.

Ticktumia rankaistiin välittömästi jopa kahden vuoden mittaisella kilpailukiellolla. Sitten nuorukainen on palannut kilparadoille ja tekee parhaillaan vakuuttavaa jälkeä Formula 3 -sarjassa.

Collard ei ole kuitenkaan koskaan antanut anteeksi vanhalle vastustajalleen.

Erään formulafanin pohdiskellessa ristiriitaista kantaansa Ticktumiin brittikuski ilmaantui muistuttamaan kansaa Red Bull -lupauksen sekoilun seuraamuksista.

– Hänen ”virheensä” maksoi minulle mestaruuden. Minulla ei ollut varaa kisata Euroopassa. Se olisi merkinnyt paljon uralleni. Minä en voi rysäytellä päin muita. On sääli, että rahalla voi ostaa vain aina uusia mahdollisuuksia. Minä en koskaan saanut omaani hemmotellun kakaran virheen vuoksi, Collard vaahtosi.

Ricky Collard

@RickyCollard

Peter Laborne 📸

@_ActionPhotos
I don't know how to feel about Dan Ticktum. Yeah, he won Macau, yeah he's on the verge of getting his superlicense & getting into F1. Yet it was only just under 3 years ago he got a 2 year ban for overtaking 10 cars under a safety car in order to deliberately ram @RickyCollard.
His “mistake” cost me a championship I couldn’t afford to race in Europe and that championship would have meant a lot to my career. I can’t go smashing into people it’s a shame money buys more and more opportunities. I never got mine because of a mistake made by a spoilt kid.....