Kimi Räikkösen Ferrari-korvaaja hehkutti tallinsa huimaa kehityskäyrää – ”Ei tunnista samaksi talliksi”
Sauberin kuskilupaus Charles Leclerc ylisti tallinsa ottaneen kauden mittaan niin suuri harppauksia eteenpäin, ettei sitä tunnistaisi samaksi talliksi kuin alkuvuonna.
Sveitsiläistallin viime vuosi oli suoraan sanottuna karmea. Surkealla autolla taistellut yksityistalli sai kasaan vain 5 MM-pistettä.
Sauberilla oli käytössään vuoden vanha Ferrarin moottori, eikä se tahtonut saada autoaan pysymään ehjänä pakettina. Vielä tämän vuoden alussa kaikki näytti melko samalta.
Sitten sveitsiläistalli alkoikin ottaa suorastaan jättimäisiä loikkia eteenpäin. Talli iski kuin tyhjästä mukaan keskikastin kärkikamppailuun haastamaan McLarenin, Force Indian ja Renault’n kaltaisia suurempia talleja.
Tallin huima noususuhdanne löi kilpailijatkin ällikällä. Force Indian tallipomo Otmar Szafnauer väitti Sauberin kehitystahtia jopa kärkitallejakin paremmiksi.
Tilanne on maistunut myös monacolaislupaus Leclercille, joka korvaa Kimi Räikkösen Ferrarin tallissa ensi vuonna.
– Olemme todellakin tulleet paljon paremmiksi ja tämä ei vaikuta enää samalta tallilta kuin alkuvuonna. Olemme ottaneet niin suuren askeleen suorituskyvyssä. Aiemmin välttelimme viimeiseksi jäämistä ja nyt taistelemme jo Q3:sta [aika-ajojen kolmannesta sessiosta], Leclerc iloitsi Autosportin haastattelussa.
– On mahtavaa nähdä, että meillä on vielä paljon potentiaalia, jota voimme avata seuraavissa kisoissa. Sauberin osalta se on hienoa myös seuraavan muutaman vuoden osalta, kuljettajalupaus arvioi.
Lähde: Autosport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi