Näkökulma: Jotkut näkevät Max Verstappenin syylliseksi kolariin – ja se kertoo pahasta asennevammasta
Esteban Ocon tunaroi Max Verstappenilta voiton Brasilian osakilpailusta. Sitä ei voi muuksi kiertää, vaikka kuinka yrittäisi.
Ja kyllähän jotkut yrittävät.
Jotkut tahot ovat ottaneet hollantilaisen epäonnen vastaan riemuiten. ”Saipahan maistaa omaa lääkettään”, ”mitäs on niin ylimielinen”, ”Maxia pitäisi rangaista tempustaan”.
Joskus sitä vain ihmettelee.
Käydäänpäs kierroksen 44 tilanne läpi.
[readmore from=”verstappen max”]
Verstappen oli siis noussut hetkeä aiemmin kilpailun kärkeen upealla ajolla. Samalla omaa kilpailuaan sijalla 16 eteenpäin vienyt Ocon oli juuri käynyt varikolla. Matkaa maaliin oli vielä 37 kierrosta.
Verstappenin vauhti oli hyvää, mutta vauhdinpidon lisäksi Red Bull -kuskilta kysyttiin nyt oikeanlaista ajotyyliä kärjessä. Riuhtomisen sijasta renkaiden säästeleminen olisi nyt ensiarvoisen tärkeää.
Oconilla vastaavaa tilannetta ei ollut. Uudet kumit tarjosivat paljon pitoa jarrutuksiin ja mutkiin, eikä jämäsijoilla ajellessa varmistelulle ollut tarvetta.
Kierroksen alkaessa Verstappen jarrutti mutkaan, mutta takana imuapua saanut Ocon jätti jarrutuksen vieläkin myöhäisemmäksi. Hän tuli lähes Red Bullin rinnalle vasemmalle kääntyvässä avausmutkassa, mutta radan kaartuessa heti perään tiukasti oikealle hän jäi edelleen roikkumaan sinne.
Lewis Hamilton ojensi Max Verstappenia suorassa lähetyksessä
Muistutetaan vielä: kierroksen Verstappenille jääneenä.
Valloilla tuntuu olevan joku käsittämätön ajatus, että Oconilla oli oikeus olla siellä missä hän oli. Ei todellakaan.
Osuma tuli Verstappenille täytenä yllätyksenä, minkä ymmärtää täysin. Hän oli kilpailun kärkiauto, hän oli avausmutkaan käännettäessä edellä, hänellä on oikeus päättää ajolinjansa. Ei takaa ohi hamuava kierroksellaohitettava.
Tässä monella menee puurot ja vellit sekaisin. Valloilla tuntuu olevan joku käsittämätön ajatus, että Oconilla oli oikeus olla siellä missä hän oli. Ei todellakaan.
Johtoauton ei tarvitse väistää kierroksellaohitettavaa, vaan varvin jäänen kuljettajan täytyy kunnioittaa tulosluetteloa.
Ocon vetosi myöhemmin, että hän suoritti avausmutkassa kisan aikana lukuisia tyylipuhtaita ohituksia, jossa toinen auto oli mukana taistossa.
Kyllä varmasti Esteban, mutta taistelit silloin sijoituksesta. Pelisäännöt ova silloin täysin erit.
Verstappenin ei tarvinnut välittää Oconista, säännöt ja kilvanajon koodisto olivat hänen puolellaan.
Somessa levitellään myös videota Kimi Räikkösen ja Michael Schumacherin tyylikkäästä kaksintaistelusta samassa paikassa kauden 2012 kisassa. Jälleen sama juttu. Mestarit taistelivat sijoituksesta, ja kumpikin tiesi mikä on pelin henki. Verstappenin ei tarvinnut välittää Oconista, säännöt ja kilvanajon koodisto olivat hänen puolellaan.
Myös puheet ”oman lääkkeen maistamisesta” ihmetyttävät. Milloin Max Verstappen (huom. etunimi) on teilannut johtoauton ulos kierroksellaohituksessa? isä-Jos sen aikoinaan teki, mutta eihän pojan tarvi tästä maksaa.
Ehkä tällä viitattiin Maxin maineeseen radalla, varsinkin parin vuoden takaisiin temppuihin. Arveluttavia osa niistä ehdottomasti oli, mutta 1. Niissä taisteltiin sijoituksista 2. Niistä on aikaa. Sitä tikulla silmään ja niin edelleen.
Verstappenin arvo F1-sirkukselle kasvaa hetki hetkeltä. Mies on kiistatta tällä hetkellä mielenkiintoisin seurattava kuljettaja hänen ollessa radalla, mutta onhan hän melkoinen show-elementti myös ohjaamon ulkopuolella.
Nuori ikä painaa vielä selvästi, sillä kyllähän Meksikon mökötys ja eilinen Ocon-hyökkäys ovat melkoisen lapsellisia tekoja. Mutta niin kauan kuin ei mene yli, on parempi ottaa vastaan räiskyvä persoona kuin tylsänharmaa PR-automaatti.
Myöhempi lisäys juttuun:
Joku totesi hyvin ”Verstappenin hävinneen kisan olemalla oikeassa”. Se tiivistää tämän asian hyvin. Totta kai miehen olisi kannattanut päästää Ocon ohi, mutta se ei ole tämän jutun pointi.
Mikään sääntö ei kieltänyt Oconia yrittämästä ohitusta. Mutta kuten kilpailunjohtaja Charlie Whiting asian hyvin totesi, tulisi johtajan ohitus tapahtua riskittömästi. Palataan jälleen juttuni pointtiin: Ocon ei voinut suorittaa ohitustaan ajattelumallilla, että Verstappenin täytyy jättää hänelle tilaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat