Robert Kubican paluu? F1-talli julkistamassa ensi vuoden kisakuskinsa Abu Dhabissa
Williamsin oletetaan julkistavansa ensi vuoden viimeisen kisakuljettajansa ensi viikonloppuna Abu Dhabissa.
Kuluva F1-kausi saa päätöksensä ensi sunnuntaina Abu Dhabin GP:ssä. Monet tallit ovat venyttäneet viimeisiä ensi kauden kuskivalintojaan aivan vuoden viime metreille saakka.
Viimeisten joukossa on brittitalli Williams, jonka toinen kuljettajavalinta on ollut vielä toistaiseksi ollut hämärän peitossa. Yhden paikan nappasi Mercedeksen juniorikuski George Russell.
Tuoreimpien sisäpiiritietojen perusteella klassikkotallin toinen pilotti olisi puolalaiskonkari Robert Kubica, joka on toiminut tämän kauden brittiläisten reservi- ja kehityskuskina.
Aiemmin kuskikisassa oli vahvasti mukana myös Force Indian kuljettaja ja Mercedeksen junioriohjelman kasvatti Esteban Ocon. Viimeisimpien huhujen mukaan Kubica on kuitenkin ranskalaisnuorukaista edellä kilvassa.
F1-kansalla ei tarvitse enää kärvistellä pitkään jännityksessä. Virallinen kuljettajan julkistus tehdään näillä näkymin Abu Dhabissa, jossa Kubican ja Oconin kohtalot selviävät.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”