F1-kuski muistelee vaikeaa ajanjaksoa elämässään – kollegan kuolema ja muutokset yksityiselämässä masensivat
Red Bullin vuoden päätteeksi jättävä Daniel Ricciardo on muistellut vaikeaa ajanjaksoaan tallissa ja elämässään. Yksityiselämän mullistukset ravistelivat hymyilevää aussikuljettajaa vuonna 2015.
Ricciardo kertoo Red Bullin podcastissa kauden 2015 muuttaneen häntä ihmisenä. Yksi kovimmista iskuista oli hyvän ystävän Jules Bianchin kuoleminen kesällä.
Edellisenä syksynä Japanin Suzukassa vakavasti loukkaantunut Marussia-kuski menehtyi lopulta yhdeksän kuukauden kuluttua juuri kauden 2015 Unkarin GP:n alla. Vaikeaa kautta ajanut Ricciardo ajoi kauden ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa kyseisessä kilpailussa. Onnistumisella oli suuri merkitys Ricciardolle.
– Vuonna 2015 tapahtui paljon asioita henkilökohtaisella tasolla. Julesin menehtyminen vaikutti minuun enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan. Muistan molempien kuljettajiemme nousemisen podiumille Unkarissa olleen todella tunteellinen hetki minulle, Ricciardo muistelee.
– Olin niin helpottunut ja kiitollinen sen jälkeen. Olin noussut täydellisestä aallonpohjasta takaisin huipulle.
Ricciardo vaihtaa ensi kaudeksi Renaultille. Viisi vuotta Red Bullilla tuottivat hänelle seitemän voittoa ja 29 podiumia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”