F1-sarjan omistajayhtiö esitteli uuden ehdotuksensa formuloiden kulukatosta – jättitalleilta yllätysreaktio!
F1-sarjaa hallinnoiva Liberty Media on esitellyt formuloiden strategiaryhmässä viimeisimmän esityksensä kaikkia talleja koskevasta budjettikatosta.
Amerikkalaisyhtiö on ajanut jo pitemmän aikaa haavettaan kulukatosta, joka tasoittaisi suurilla resursseilla porskuttavien jättitallien etumatkaa pienempiin yksityistalleihin.
Idea ei ole ollut Mercedeksen ja Ferrarin kaltaisten suurnimien mieleen. Ferrari on jopa uhannut erota F1-sarjasta, jos uudistus runnottaisi läpi.
Monet pienet tallit ovat kuitenkin kannattaneet hanketta ja puhuneet kovaan ääneen sen tarpeellisuudesta.
Vastustuksesta huolimatta Liberty on antanut talleille uuden ehdotuksensa kulukatosta.
La Gazzetta dello Sportin ja Auto Motor und Sportin tietojen mukaan Liberty havittelee 185 miljoonan dollarin eli reilun 162 938 miljoonan euron vuotuista budjettia kaudeksi 2021.
Mikään talleista ei saisi käyttää kauteensa enempää rahaa. Edellä mainittu budjetti kiristyisi kaiken lisäksi vain 160 miljoonaan ja lopulta vain 135 miljoonaan dollariin kauteen 2023 mennessä.
Summa verottaisi rajusti esimerkiksi Mercedeksen teknistä kehitystä. Saksalaiset käyttivät Racefansin tietojen perusteella jopa 400 miljoonaa dollaria F1-tallinsa toimintaan vuonna 2018.
Tuoreimpien tietojen mukaan kulukattoon ei kuitenkaan laskettaisi mukaan moottorin kehityskuluja, kuljettajien ja johtajiston palkkoja sekä tallien markkinointikuluja.
Aiemmasta ärhentelystään huolimatta Ferrarin, Mercedeksen ja Red Bullin kerrotaan hyväksyneen Libertyn tarjouksen ainakin alustavasti.
Huipputallien suostumuksen taustalla on todennäköisesti juurikin aiemmin mainittu moottorikehityksen ja henkilöstökulujen kompromissi.
Lähteet: La Gazzetta dello Sport, Auto Motor und Sport, Racefans
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”