F1-sarjan talvitestien parasta antia on ehdottomasti tallien uusien autojen erilaisten ratkaisujen vertaaminen. Tänä vuonna katseet kiinnittyvät auton keulaan.

Säääntömuutosten myötä autojen aerodynaamisia ominaisuuksia on pyritty hillitsemään. Suurimmat ja mielenkiintoisimmat muutokset koskevat etusiipiä, ja ainakin testirupeaman alkuhetkien perusteella tallit ovat löytäneet piristävän erilaisia ratkaisuja.

F1-talvitestien avausaamuun mahtui toimintaa – Kimi Räikkönen ajoi ulos, Sebastian Vettel nopein

Kun kymmenestä tallista radalla on nähty yhdeksän (Williams ei saanut vieläkään autoaan valmiiksi), ovat paikalla olevat F1-asiantuntijat päässeet vertaamaan autoja läheltä. Kuvia on räpsitty ahkerasti sekä median että tallien omien kuvaajien toimesta.

Kimi Räikkösen uuden auton erikoisuus kiinnitti katseet julkistustilaisuudessa: ”Hämmästyttävä”

Alla olevaan kuvaan on koostettu lähikuvat kaikkien tallien etusiivistä. Niistä näkee selvästi, miten erilaisia ratkaisut ovat vaikkapa Mercedeksen ja McLarenin välillä. Elementtien sijoittelun lisäksi myös nokkapalat eroavat toisistaan. Mercedeksen nokka on perinteisempi, kun taas esimerkiksi Red Bull ja McLaren ovat suunnitelleet siihen reiän ilmavirtauksia varten.

Katso kuvat kaikista etusiivistä alta tai tästä.

Kimi Räikkösen uusi F1-auto esiteltiin kansalle – tältä näyttää uusi Alfa Romeo! Katso kuvat

Albert Fabrega

@AlbertFabrega
Cómo los equipos han interpretado la nueva normativa d ala delantera y han intentado evitar su objetivo. Toro Roos y Alfs Romeo son los q más han reducido la. altura d los flaps en la. zona d la platina. De los 3 grandes, Ferrari, más q Red Bull i Toro Rosso.