Australian vauriot olivat liikaa – McLaren-kuskin autoon uusi voimayksikön osa
McLarenin espanjalaiskuskin Carlos Sainzin autoon joudutaan asentamaan jo toinen MGU-K-energiankeruuyksikkö ensimmäisen kappaleen vaurioiduttua liian pahasti kauden avauskisassa Australiassa.
Kuskit saavat käyttää autojensa voimayksiköissä koko kauden mittaan vain kolme kappaletta jokaista osaa. Toisen MGU-K:n käyttö jo toisessa kisassa ei ole täten aivan paras mahdollinen tilanne.
Brittitalli havaitsi ongelmia MGU-K-järjestelmänsä kanssa jo talvitesteissä. Sainz myönsi energiankeruujärjestelmän olevan kilpurinsa akilleen kantapää.
– Toivottavasti he [Renault] ovat tutkineet sitä viime päivinä. He ovat toivottavasti löytäneet ongelmien syyn, espanjalainen sanoi Motorsportille.
[readmore from=”mclaren”]
McLaren uhkaa vetäytyä Formula 1 -sarjasta
McLaren on suunnitellut muutamia ratkaisuja Bahrainin kisaviikonloppua varten.
Voimayksikön kestävyydestä ei ole kuitenkaan vieläkään mitään takeita.
– Jää nähtäväksi toimivatko ne vai ei. On totta, että meillä oli muutamia vikoja testeissä, joten se on auton heikko kohta. Meidän on jatkettava töitä varmistaaksemme, ettemme heitä enää enempää pisteitä roskakoriin. Teimme niin Australiassa, Melbournessa keskeyttänyt Sainz harmitteli.
Jättidiili! McLarenin F1-tallille sponsoriksi yksi maailman kuuluisimmista brändeistä
Lähde: Motorsport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi