Honda-pomo valotti Red Bullin yllättävää moottoriongelmaa Australiassa
Hondan moottoriurheilujohtajan Toyoharu Tanaben mukaan Melbournen toisissa vapaissa harjoituksissa Red Bullin Pierre Gaslyn autossa ilmeni pieni vika, joka saatiin kuitenkin korjattua nopeasti.
Red Bullin ensiesiintyminen Hondan kanssa Barcelonan talvitesteissä sujui mainiosti.
Japanilaisten koneiston suorituskyky näytti vakuuttavalta, eikä teknisessä kestävyydessäkään vaikuttanut olevan pahemmin valittamista.
Melbournessa perjantain vapaissa harjoituksissa Hondan koneessa nähtiin kuitenkin ensi kertaa jonkin asteista vikaa.
Toro Rossolta Red Bullille täksi kaudeksi ylennykseen saaneen Gaslyn kilpuri alkoi oikutella harjoitusten toisessa sessiossa.
Vikaa alettiin tutkia välittömästi, eikä sen korjaamiseen mennytkään pitkään.
– Talvitestit menivät aika sujuvasti meidän osaltamme. Se jatkui tänään harjoituksissa. Toisessa sessiossa havaitsimme jotain ongelmaa Pierren voimayksikössä. Se oli pieni vika, eikä sillä ole vaikutusta loppuviikonloppuun, Tanabe vakuutti Hondan Twitter-julkaisussa.
F1-tallin johtajisto asetti kunnianhimoisen tavoitteen: ”Vähintään viisi voittoa”
Tanabe paljasti jo aiemmin insinööriensä havainneen pienimuotoisia vikoja moottorissaan jo Katalonian testeissä.
Paljastus: Hondan koneistosta löytyi pieniä vikoja testeissä
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi