Entinen F1-kuski haaveilee upouuden formulatallin kisapestistä – ”Tunsin heti oloni kotoisaksi”
Työnsä F1-sarjassa viime vuoden jälkeen menettänyt Brendon Hartley on kiinnostunut kisaamisesta Formula E -sarjassa Porschen riveissä.
Uusiseelantilaisen ura kuninkuusluokassa tuli ainakin toistaiseksi päätökseensä miehen menetettyä Toro Rosso -pestinsä lupaavalle kuskikyvylle Alexander Albonille.
Hartley ei kuitenkaan tipahtanut aivan tyhjän päälle. Miehellä oli jo valmiiksi taskussa sopimus Porschen kanssa, jonka sähköformulakalustoa hän on testannut viime aikoina.
Tuttuun ympäristöön palaaminen tuntui katkeran F1-pettymyksen jälkeen mukavalta.
– Tunsin oikeastaan oloni heti kotoisaksi saatuani Porschen paidan taas päälleni. Näin paljon tuttuja kasvoja ajoiltani Porschen ja LMP1-luokan parissa. Siitä on ollut ehdottomasti apua, Hartley kehui Autosportille.
[readmore from=”formula e”]
– Vaikka Porsche aloittaakin nollasta Formula E:stä, meillä on luonnollisesti hieman kokemusta yhteisiltä LMP1-ajoiltamme.
Hyppyä Formula E -sarjaan kaavailevan saksalaisvalmistajan nimissä kilvanajo maistuisi konkarikuskille mainiosti. Hartley kuitenkin tiedostaa samasta penkistä kisaavan muitakin lahjakkaita kuljettajia.
– Se ei ole loppupeleissä minun päätökseni, mutta olen ehdottomasti kiinnostunut (kuskin paikasta).
– Nyt olen keskittynyt tehtäviini radalla ja simulaattorissa ja hyvän palautteen antamiseen. Yritän ottaa autosta kaiken irti ja auttaa kehitystyötä eteenpäin, uusiseelantilaispilotti korosti.
Lähde: Autosport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”