Sebastian Vetteliltä avointa puhetta väleistään Lewis Hamiltonin kanssa

Ferrarin tähtipilotin Sebastian Vettelin mukaan hänen ja päävastustajansa Lewis Hamiltonin välillä vallitsee vankka keskinäinen kunnioitus suurista eroista huolimatta.
Miesten huippuunsa hiotuissa ajotaidoissa ei ole juurikaan eroja, mutta siivilissä miehet ovat kuin yö ja päivä.
Hamilton nauttii kansainvälisen pelimiehen elämäntyylistään, mutta Vettel viihtyy sen sijaan perheensä parissa ja pitää matalaa profiilia yksityiselämästään.
– Toki, olemme hyvin erilaisia yksityiselämässä, mutta meillä ei olekaan mitään tekemistä toisen kanssa. Olemme nyt tasolla, jonka kaikki tuntevat. Teen työni hyvin ja yritän suoriutua siitä yhä paremmin, mutta myös toinen (Hamilton) osaa työnsä todella hyvin, Vettel avasi Mirrorille.
Sebastian Vetteliltä kitkerä kommentti Mercedeksen jatkuvasta rataherruudesta
Vaikka Vettel vakuuttaa kunnioittavansa pitkäaikaisen kilpakumppaninsa kykyjä syvästi, ei hän tingi lainkaan Hamiltonin haastamisesta.
– Kyse ei ole siitä, ettenkö kunnioittaisi muita Formula 1 -kuskeja. Sen tuntee, kun tunne on molemminpuolista. On mielestäni tärkeää havainnoida ja ymmärtää itseään. Se ei tarkoita, että olisin tyytyväinen jäädessäni hänen taakseen, saksalainen korosti.
Sebastian Vettel allekirjoittaa Lewis Hamiltonin tiukan kritiikin Ferrarille – ”Hän on oikeassa”
Lähde: Mirror
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Muistatko tämän? Kimi Räikkösen näyttävä paluu palkintopallille
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”