Valtteri Bottakselta todella kovaa avautumista – haukkunut itseään rajuilla sanoilla: ”Se veti todella alas”
Valtteri Bottas kertoi ESPN:lle äskettäin, että hän antaa itselleen kisojen tuoksinnassa palautetta kovasti. Sanat saattavat kuulostaa joidenkin korvaan jopa rajuilta.
Mercedes-kuski haukkuu itseään toisinaan ”v*tun tussuksi” tai ”tyhmäksi”. Joskus suomalainen puolestaan kehuu itseään parhaaksi.
– Haluan vain olla rehellinen itselleni.
Suomalaisen mukaan formuloissa löytyy jos jonkinlaisia tekosyitä. Bottas kertoi, että niin heikkouksien kuin vahvuuksienkin myöntäminen toimii hänelle itselleen parhaiten.
– Olen havainnut, että helpointa olla juuri sellainen kuin olet. Pitäisi olla rehellinen itselleen, eikä käyttäytyä toisin.
Bottas on ollut itseään kohtaan erityisen kriittinen viime vuoden takia. Suomalainen oli MM-pisteissä vasta viides eikä voittanut yhtään kisaa. Hän on käyny läpi tuota kautta paljon.
– Aloitin aika hyvin, mutta sitten tuli monia pettymyksiä eri syiden takia. Kiinasta ja Azerbaidrdzhanista alkaen oli sellaisia jaksoja, joissa tunsin aina negatiivisia tunteita itse kisojen jälkeen.
– Se veti todella alas.
Kuluva F1-kausi jatkuu viikonloppuna Saksassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan