Tässä ovat Emma Kimiläisen kilpakumppanit tulevalla kaudella – W Series julkaisi uudet kuljettajansa
Naisille tarkoitetun formulasarjan W Seriesin toisen kauden kuljettajalista on julkaistu. Mukana on 18 kuljettajaa, mukana myös Emma Kimiläinen.
Viime kaudella yhden voiton ja kolme palkintopallisijoitusta napannut Kimiläinen lähtee kauteen yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista. Viime vuonna mestaruustavoittelu meni pilalle jo kauden avauskisassa, kun suomalainen loukkaantui toisen kuljettajan ajettua rajusti hänen päälleen jo avauskierroksella. Toivuttuaan Kimiläinen oli kuitenkin toistuvasti voittotaistossa mukana.
Sarjassa jatkavat viime kauden 12 parasta kuljettajaa. Mestaruutta puolustaa Jamie Chardwick, joka toimii myös Williamsin F1-tallin reservikuljettajana.
Sarja saa kuusi uutta kuljettajaa. Kimiläinen saa seuraa toisesta pohjoismaalaisesta kuljettajasta, kun norjalainen Ayla Agren liittyy sarjaan.
Sarja kasvaa vielä myöhemmin kahdella kuljettajalla. Nämä ajopaikat ilmoitetaan myöhemmin.
W Series -kuljettajat, kausi 2020:
Jamie Chadwick, Iso-Britannia
Beitske Visser, Hollanti
Alice Powell, Iso-Britannia
Marta Garcia, Espanja
Emma Kimilainen, Suomi
Fabienne Wohlwend, Liechtenstein
Miki Koyama, Japani
Sarah Moore, Iso-Britannia
Vicky Piria, Italia
Tasmin Pepper, Etelä-Afrikka
Jessica Hawkins, Iso-Britannia
Sabre Cook, USA
Ayla Agren, Norja UUSI
Abbie Eaton, Iso-Britannia UUSI
Belen Garcia, Espanja UUSI
Nerea Marti, Espanja UUSI
Irina Sidorkova, Venäjä UUSI
Bruna Tomaselli, Brasilia UUSI
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”
- Se oli siinä: Valtteri Bottaksen F1-ura päättyi kolariin – ainakin toistaiseksi