Lewis Hamilton teki uuden F1-ennätyksen, sivusi Michael Schumacherin saldoa, joka on silti aivan omassa kastissaan

Lewis Hamiltonille kausi 2019 oli menestyksekäs. Uusiksi meni tilasto poikineen.
Uransa kuudennen maailmanmestaruuden napannut brittikuski nappasi Abu Dhabissa kauden 11:nnen voittonsa, jolla hän sivusi henkilökohtaista yhden vuoden voittoennätystään. Yhtä monesti mies juhli myös 2014 että 2018.
[readmore from=”abu dhabin gp”]
Tämän vuoden pistesaldo on kuitenkin hänen uransa ennätys, ja samalla koko sarjan kausikohtainen ennätys. Hamilton napsi tänä vuonna 21 osakilpailusta kaikkiaan 413 MM-pistettä, joka on viisi enemmän kuin viime vuonna.
11 voiton lisäksi Hamilton sijoittui tänä vuonna neljä kertaa toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. 17 podiumia kaudessa on jaetu ennätys. Hamilton on pystynyt samaan aiemmin 2015, 2016 ja 2017, minkä lisäksi Michael Schumacher (2002) ja Sebastian Vettel (2013) ovat olleet palkintorohmuja.
Schumin saldo on hurja, sillä hän nousi palkinnoille kaudella 2002 jokaisessa osakilpailussa. Hamiltonille sattui tällä kaudella neljä ”hutia”.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- F1-kausiennakot: Tässä F1-kauden 2025 merkittävimmät sääntömuutokset
- Red Bullin tekninen johtaja pessimistisenä – huonoja uutisia Max Verstappenille
- F1-kausiennakot: Tulokkaat tutuksi – tässä kaikki tulevan kauden viisi keltanokkaa
- F1-talvitestien arvio: Yksi talli selkeä mestarisuosikki – Red Bull ja Verstappen suurissa vaikeuksissa
- F1-talvitesteissä hämmentävä tilanne – bussi eksyi Bahrainin radalle
- F1-talvitestien toinen päivä paketissa – Williamsilta lupaavia merkkejä
- F1-sarjalta raju päätös: Legendaariseen Monacon osakilpailuun poikkeussääntö
- F1-talvitestien ensimmäinen päivä paketissa – yksi talli selkeästi muita perässä
- F1-sarjan talvitestit keskeytyvät harvinaisesta syystä – jokainen talli ongelmissa
- MM-rallikuskeille riitti – kova kannanotto FIA:n toimista