Michael Schumacherin onnettomuuden vuosipäivä – SuomiF1 kunnioittaa F1-legendaa laajalla kokoelmalla erikoisartikkeleita: Palaa aikaan, jolloin Kerpenin rehtori oli F1-sarjan hallitsija
F1-legenda Michael Schumacherin lasketteluonnettomuudesta tulee tänään kuluneeksi kuusi vuotta. Formulakansan toivoessa parasta Schumin puolesta voimme aina palata menneisiin muistelemaan miestä F1-maailman valtiaana.
SuomiF1 haluaa kunnioittaa Schumacheria keräämällä tähän juttuun nipun erikoisartikkeleita, joissa Schumacheria, hänen uraansa, saavutuksiaan, sattumuksia ja jopa törkytemppuja käsitellään F1-fanin lukumieltymyksiä miellyttävällä tavalla.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Schumacher voitti urallaan 91 osakilpailua, eniten kaikista (toistaiseksi). Muutamat nousevat kirkkaimmiten esille niitä paremmuusjärjestykseen laitettaessa. Maagista!
TOP5: Michael Schumacherin upeimmat voitot: ”Varmaankin itse Jumala asettui Schumin puolelle”
San Marinon GP vuosimallia 2003 sujui Schumacherilta rutiininomaisesti ulkoisesti, mutta kypärän sisällä myllersi. Voitto oli eittämättä miehen uran tunteikkain.
Yllä olevalla listalla lueteltu Kiinan GP 2006 oli Schumin uran viimeisin voitto. Koska se on myös yksi tyylikkäimmistä, ansaitsee se oman erikoisartikkelinsa.
Michael Schumacherin viimeisen voiton vuosipäivä – yksi miehen komean uran parhaista ajoista
Jos esille haluaa nostaa vielä yhden TOP5-listan ulkopuolisen kilpailun, ansaitsee upea takaa-ajo Euroopan GP:ssä vuonna 1995 sen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Suurtekojen vastapainoksi Schumacherin uraa tulevat mustamaalaamaan aina ja ikuisesti muutamat törkeät temput, joita F1-väki ei koskaan antanut miehelle anteeksi. Schumacher osasi olla radalla myös härski ja törkeä.
TOP5: Schumacher ei ollut vain häikäisevä lahjakkuus – uran typerimmät tempaukset
MM-taiston ratkeaminen kolariin Australiassa 1994 oli Schumia rumimmillaan. Brittifanit eivät ole unohtaneet Damon Hillin ulos kilkkaamista.
Yksi Schumacherin uran erikoisimmista voitoista nähtiin kaudella 1998 Silverstonessa. Tuolloin Ferrari kiersi ovelasti sääntöjen porsaanreikää, ajattaen rikkeen radalla tehneen Schumin voittoon kyseenalaisella ratkaisulla. Tämän suomalaiset muistavat, menettihän voiton Mika Häkkinen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Törkytempuista takaisin ylistykseen!
Seitsemän kertaa maailmanmestaruuden voittanut Schumacher on ilman mitänä vastaväitteitä lajin historian parhaita kuljettajia. Mutta mille sijalle hän asettui SuomiF1-sivuston suurlistauksessa, jossa järjestykseen pistettiin kaikki maailmanmestarit?
Schumacher oli kiistatta yksi F1-historian parhaimmista sadekelin kuljettajista. Regenmeister-lempinimi ei ollut turhaan ansaittu.
Tässä ovat kaikkien aikojen parhaimmat sadekelin F1-kuskit – katso kunnioitusta herättävä lista
Schumacher oli ilmiömäinen kuljettaja, mutta yksin hän ei F1-maailmaa hallinnut. Saksalaisen ympärillä oli aina aina luotettava ja ennen kaikkea asiantunteva joukko, jonka varaan Schumi pystyi aina luottamaan.
TOP5: Michael Schumacherin uran tärkeimmät henkilöt: ”Vaimo Schumacherin suurin voitto”
Schumacher oli mukana kehittämässä muutamia koko lajin historian ylivoimaisimmista F1-autoista. Ferrarin kauden 2004 F2004 on kenties koko lajin historian paras auto. Sen suorituskyky kävi Schumacherillekin heti selväksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Schumacher taisteli MM-titteleistä lukuisten kuljettajien kanssa, mutta rakkain vastustaja saksalaiselle oli Mika Häkkinen. Kaksikko otti ensimmäisen kerran yhteen jo ennen F1-aikoja. Häkkinen sai jo tuolloin tuntea Schumacherin periksiantamattomuuden.
Taistelipa Schumacher Kimi Räikköstäkin vastaan. Suomalainen oli lajin nouseva tähti ja tuleva perimään Schumin manttelin Ferrarilla, mutta ennen sitä saksalainen ehti opettamaan vielä kerran nuorta seuraajaansa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Mutta entä jos mitään tätä ei olisi koskaan tapahtunut?
Schumacher debytoi F1-sarjassa Jordanin ratissa vuonna 1991. Lahjakkuus ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, mutta miten erilainen koko tarina olisikaan, jos Schumi ei olisikaan päässyt siirtymään parempaan Benetton-talliin? Pelottaa ajatellakin.
Schumacher palasi F1-sarjaan Mercedeksen ratissa kaudella 2010. Odotukset olivat korkealla, mutta kolme kautta eivät tarjonneet juurikaan ilonaiheita.
Monacossa 2012 Schumacher ajoi kuitenkin aika-ajoissa ykköseksi. Paalupaikkaa se ei valitettavasti suonut, mikä harmittaa yhä tänäkin päivänä.
Schumacher oli oman aikakautensa ylivoimaisesti parhaiten palkattu F1-kuningas. Paljonko mies sitten tienasi? Hurjasti, ja vielä vähän päälle!
Michael Schumacher oli F1-sarjan palkkakunkku – näin hurjan omaisuuden saksalainen takoi
Omaa uraansa isänsä varjossa rakentaa tällä hetkellä Mick Schumacher. Jo F1-autoa testaamaan päässyt F2-kuljettaja joutuu tekemään kuitenkin vielä pitkän päivätyön, ennen kuin F1-varikon portit aukeavat. Sukunimi on sekä etu että rasite.
Näkökulma: Onko Mick Schumacher isänsä veroinen, vai rakennetaanko satutarinaa väärin perustein?
Onko Michael Schumacher sitten kaikkien aikojen paras F1-kuljettaja? Siinäpä kysymys, johon jokaisella on oma mielipiteensä. Näin toimituksessa ajateltiin alkuvuodesta 2019.
Mikä on sinun mielipiteesi Schumacherista? Kerro se Moottoriurheilun Olohuoneessa!
SuomiF1-sivuston toimittajat muistelevat Schumacheria
#KeepFightingMichael
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”