Mercedes-tekniikkapomo innoissaan Valtteri Bottaksen uuden F1-auton kehityksestä

Mercedeksen teknisen johtajan James Allisonin mukaan tallin uusi W11-auto on merkittävä askel eteenpäin suorituskyvyn osalta.
Tulevasta formulakaudesta on tulossa hieman tavallista merkityksettömämpi.
Sarjan sääntökirja on menossa täysin uusiksi jo ensi vuonna, jonka vuoksi suurin osa talleista keskittyy jo tulevaisuuteen totisen MM-haaston sijaan.
Kuninkuusluokan hallitseva mestaritalli ei kuitenkaan kiirehdi huomista kohti. Mercedes olisi voinut tyytyä helposti vain vanhan kilpurinsa tuunaamiseen.
Brackleyn päämajalla päädyttiin kuitenkin aivan toiseen suuntaan. Tuore W11 on aivan uusi, kohutun DAS-ohjausjärjestelmän kaltaisia innovaatioita pullollaan oleva luomus.
– Meitä houkutteli vain jatkaa W10:n kiillottamista. Konservatiivinen vaihtoehto oli hyvin houkutteleva. Lopulta päätimme, ettei se riittäisi, Allison sanoi grandprix247-julkaisun mukaan.
– Tunsimme vastuksien hengityksen niskassamme. Tiedämme heidän nälkänsä. Päätimme siis tehdä auton, joka olisi aggressiivinen, tekniikkapamppu perusteli.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”