Suomalaisia tukku kärkikymmenikössä – Kalle Rovanperä kuittasi Sebastien Ogierin ohi! ”Ei ole helppoa…”
Ruotsin MM-rallin toisen ajopäivän aamu oli brittikuski Elfyn Evansin juhlaa. Kisan kärkikuski piiskasi Toyotansa pohja-aikaan jokaisella kolmella erikoiskokeella.
Ott Tänak seuraa kakkosena, Hyundai-kuskin perässä kolmosena keikkuu paikalle jälleen noussut Toyotan Kalle Rovanperä. Hän lähti kahdeksannelle erikoiskokeelle nelossijalta, mutta suomalainen kuittasi aamun viimeisellä etapilla ohi Sebastien Ogierin.
– Ei ole helppoa, jouduimme tekemään pieniä muutoksia tien päällä, koska etunrenkaamme kuluivat liikaa, Rovanperä sanoi muun muassa tulospalvelusivusto eWRC:n mukaan.
Toyota-kuski Ogierin peesissä viidentenä on edelleen Fordin Esapekka Lappi.
– Tein yhden pienen virheen lopussa. Muuten se oli todella hyvä erikoiskoe ja meillä oli hyvä meininki, Lappi iloitsi.
Suomalaispanos Ruotsissa on upea. Kympin kärkeen nimittäin yltävät lisäksi kahdeksantena oleva Fordin Teemu Suninen, kymmenenneksi on noussut Hyundain Jari Huttunen.
– Painoin ja tein kaikkeni. Meillä oli kolme tai neljä ”slaidia”. Siinä kaikki, Suninen valaisi.
Huttunen kuittasi kokonaiskilpailussa ohi Skodan Emil Lindholmin, joka on nyt 11:ntenä. Huttunen ja Lindholm ovat WRC3-luokan kärkikaksikko.
Tilanne 8. EK:n jälkeen:
1. Elfyn Evans, Toyota, GBR
2. Ott Tänak, Hyundai, EST, +16,9
3. Kalle Rovanperä, Toyota, FIN, +28,0
4. Sebastien Ogier, Toyota, FRA, +29,3
5. Esapekka Lappi, Ford, FIN, +35,1
6. Thierry Neuville, Hyundai, BEL, +40,0
7. Craig Breen, Hyundai, IRL, +48,1
8. Teemu Suninen, Ford, FIN, +1.14,0
9. Takamoto Katsuta, Toyota, JPN, +1.37,3
10. Jari Huttunen, Hyundai, FIN, +3.35,9
11. Emil Lindholm, Skoda, FIN, +3.37,6
Lauantaina vielä yksi erikoiskoe.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”
- Se oli siinä: Valtteri Bottaksen F1-ura päättyi kolariin – ainakin toistaiseksi