Suomalainen rallicrosslupaus sairastui koronatautiin – avasi vointiaan karanteenista
17-vuotias suomalainen autourheilija Sami-Matti Trogen on sairastunut covid-19-koronavirustautiin.
AKK:n nuorisomaajoukkueen jäsen ja Olympiakomitean tukiurheilija Trogen oli viime viikolla Ranskassa GT3-luokan testeissä.
Palattuaan Suomeen nuorisolupauksen havaittiin sairastuneen koronavirukseen. Trogen joutui karanteeniin, jossa hän on parantunut taudista.
– Viime päivinä Sami-Matin sosiaalisessa mediassa on ollut hieman hiljaisempaa, sillä viime viikkoiselta matkaltaan palattuaan Sami-Matti sairastui koronavirukseen. Hän on ollut kotona karanteenissa paluustaan saakka ja voi jo paremmin, joten pian ollaan taas takaisin treenaamassa ja kilpailemassa, Trogenin Facebook-sivuilla julkaistussa päivityksessä kerrottiin.
Trogen on kilpaillut viime vuosina lähinnä rallicrossissa ja e-urheilussa. Teinilupaus sijoittui viime kaudella RX2 International -sarjan MM-taistossa viidenneksi. iRacing-videopelissä Trogen nappasi rallicross-mestaruuden.
Tänä vuonna Trogenin olisi määrä osallistua rallin SM-sarjaan SM3-luokassa. Suomalainen pestattiin myös Williamsin F1-tallin e-urheilujoukkueeseen.
https://www.facebook.com/smtrogen/photos/a.720872764673770/2827804090647283/?type=3&theater
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi