F1-tekniikkapomo: Formuloiden uusilla koronasäännöillä yksi merkittävä vaikutus autojen remontointiin
Racing Pointin teknisen johtajan Andrew Greenin mukaan moottorin vaihto F1-autoon tulee kestämään puolet tavallista pitempään formuloiden uusien koronalinjausten vuoksi.
Autourheilun kuninkuusluokka valmistautuu paluuseen tositoimiin. Ruutulippu heilahtaa ensi kertaa moniin kuukausiin heinäkuussa Spielbergissä, Itävallassa.
Kaikki ei ole kuitenkaan aivan kuin aina ennenkin. Paikalla ei ole yleisöä ja kaikkia talleja koskettavat tiukat määräykset, joihin kuuluvat muun muassa turvavälit ja kasvosuojukset.
Säännöillä on selkeitä käytännön vaikutuksia formulatallien toimintaan varikolla. Kilpurien korjaus ja päivitykset eivät ole nyt aivan yhtä simppeli operaatio kuin aiemmin.
– Luulen moottorin vaihdon vievän kaksi kertaa pitempään varikolla. Sen, minkä pystyi tekemään kahdessa ja puolessa tunnissa voi nyt viedä viisi tai kuusi tuntia, Green arvioi Auto Motor und Sport -julkaisun haastattelussa.
– Yleisesti ottaen työskentely auton parissa tulee viemään pitempään. Mitä lähemmäksi mennään auton ydintä vievät korjaukset ja muutokset kauemmin. Jopa kaksinkertaisen ajan, tekniikkakonkari korosti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan