Ferrari-johto luottaa edelleen Mattia Binottoon – tallipomo asetti selkeän tavoitteen
Surkeasti Formula 1 -kauden aloittanut Ferrari luottaa edelleen tallipäällikköönsä Mattia Binottoon. Ferrarin puheenjohtajan John Elkannin mukaan talli tavoittelee mestaruutta kaudella 2022.
Ferrarin alkukausi on ollut nihkeä, ja sarjan historian menestynein talli on viidentenä MM-pisteissä. Voitoista taisteleminen tämän kauden autolla on Ferrarille täyttä utopiaa.
– Totuus on se, että automme ei ole kilpailukykyinen. Se on nähty radalla ja se tullaan näkemään myös jatkossa, Elkann myöntää.
Kysyttäessä luottamuksesta Binottoon vastaus oli selvä.
– Luotamme häneen täysin. Mattia Binottolla on kaikki tarvittava uuden voittosyklin luomiselle.
Formula 1:n säännöt muuttuvat merkittävästi kaudelle 2022. Tuolloin autojen aerodynamiikkasääntöjä muutetaan merkittävästi ja rengaskokoa isonnetaan. Autot on suunniteltava kokonaan uudestaan.
– Alamme luomaan nyt perustuksia kaudelle 2022, minkä avulla palaamme voittojen tielle silloin. Olen varma siitä, Elkann jatkaa.
Viime kaudella Ferrari oli MM-sarjassa toinen ja taisteli kilpailujen voitosta. Autokehitys epäonnistui kuitenkin merkittävästi tälle vuodelle. Koronakriisin takia tämän vuoden autoilla ajetaan myös kausi 2021, joten seuraava uusi luomus nähdään vasta Elkannin mainitsemalla tavoitekaudella.
Lähde: Reuters
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi