Ferrarin tallipomo valottaa kuljettajavaihtoa – ”Hän ei ole vieläkään iloinen asiasta”
Mattia Binotton mukaan Sebastian Vettel oli tallin ykkösvalinta ensi vuoden kuljettajaksi, mutta koronavirus muutti kaiken.
Toukokuussa uutisoitiin saksalaisen jättävän Ferrarin kuluvan kauden päätyttyä. Torstaina Vettel kuitenkin vihjasi, että päätös ei ollut hänen. Binotto painotti, että saksalainen oli tallin suunnitelmissa ennen kisataukoa sekä sääntömuutoksia mitkä seurasivat.
– Sanoimme hänelle läpi talven, että hän ajaisi meillä ensi kaudella. On normaalia, että saamme kyselyjä vapaista ajopaikoista talven aikana. Se ei kuitenkaan muuttanut mitään. Hän oli meidän ensimmäinen vaihtoehto.
– Mitä tapahtui? Virus vaikutti lajiimme huomattavasti. Suuret sääntömuutokset siirtyivät vuodella eteenpäin, ja autojen kehitys tulee olemaan erittäin rajallista kahtena seuraavana vuotena. Kaiken lisäksi emme ole päässyt ajamaan. Loppupeleissä meidän oli tehtävä valinta.
Binotton mukaan Vettel oli yllättynyt. Hän myöskin ymmärtää, että saksalainen ei ole täysin sinut asian kanssa.
– Viimeiset viisi vuotta ovat olleet loistavia. Olemme rakastaneet tehdä töitä Sebastianin kanssa. Arvostan häntä suuresti, ja se ei ole muuttunut päätöksestä huolimatta.
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan