F1-rengasvalmistaja tutkii Silverstonen fiaskoa – ”Se voi johtua Kimi Räikkösestä”
Britannian GP heräsi eloon viimeisillä kierroksilla. Mercedeksen Valtteri Bottas sekä McLarenin Carlos Sainzin renkaat hajosivat aivan kilpailun loppumetreillä, ja kaksikko putosi pois pisteiltä.
Kilpailun voittaja Lewis Hamilton linkutti myös tuhoutuneella renkaalla maaliin, mutta britin etumatka riitti voittoon.
Rengasrikkojen syitä ei vielä tiedetä. Teorioiksi on esitetty odotettua kuumempi sää Silverstonessa, sekä Kimi Räikkösen etusiivestä irronnut romu.
Pirelli tutkii parhaillaan rengasrikkoja. Rengasvalmistaja etsii epätoivoisesti ratkaisua, sillä ensi viikon osakilpailuun olisi määrä tuoda pehmeämmät rengassetit.
– Se voi johtua korkeasta kulumisesta, koska 38 kierrosta tai enemmän ajetut renkaat ovat tällä radalla aika kuluneita. Mutta en väitä, että kuluma olisi syy renkaiden hajoamiselle, Pirellin autourheilupomo Mario Isola kertoo.
– Se voi johtua myös Kimi Räikkösestä, hänen etusiipensä jätti romua radalle kilpailun lopussa. Meillä on mahdollisuus analysoida tuloksia rekassamme olevissa laboratorioissa.
– Haluamme tutkia rikkoutuneiden renkaiden lisäksi myös muita renkaita, joita käytettiin tietyillä kierroksilla, jotta saamme mahdollisia selityksiä tapahtuneelle. Aikaa tutkimiseen ei ole paljoa, joten meidän täytyy tulla johtopäätöksiin niin pian kuin mahdollista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi