F1-tähtikuski avautui rasistisesta polisiiväkivallasta – ”Mikä on tarpeeksi?”
Renault’n F1-kuljettaja Daniel Ricciardo hämmästeli Yhdysvaltojen jatkuvia poliisiväkivallan ja rotusyrjinnän ongelmia.
Yhdysvalloissa on eletty koko viikko järkytyksen vallassa Wisconsinin poliisin ampumistapauksen vuoksi. Poliisi ampui aseetonta 29-vuotiasta mustaa miestä Jacob Blakea seitsemän kertaa selkään hänen lastensa edessä.
Ihmiset ryhtyivät järjestämään välittömästi suuria mielenosoituksia. Edellisestä poliisiväkivaltakohusta, jossa aseeton musta mies George Floyd murhattiin poliisin toimesta ei ollut kuin hetki.
Rasismin vastaisen taistelun puolesta otettiin myös kantaa väkevästi amerikkalaisen urheilun maailmassa. Useampi koripalloliiga NBA:n joukkue jätti pelaamatta pudotuspeliottelunsa protestina.
Asia on kuohuttanut myös F1-piireissä. Formuloiden ainoa musta kuski Lewis Hamilton ilmaisi jo aiemmin surunsa ja järkytyksensä. Nyt Blaken kohtaloa taivastelee myös australialaiskuski Ricciardo.
– Näistä kuulee koko ajan ja sitä alkaa miettiä, että milloin tämä loppuu? Mikä on tarpeeksi? Tätä vain jatkaa tapahutmistaan. Monet urheilijat ovat ryhtyneet jo melko suuriin toimenpiteisiin. Mielestäni ovea tullaan takomaan niin pitkään kunne se tippuu saranoiltaan, jos mikään ei muutu, Renault-pilotti sanoi Speedweek-julkaisulle.
– Meidän on puhuttava siitä ryhmänä ja urheilulajina. Tämä on järkyttävää, ollakseni rehellinen. Kun jotain tällaista näkee, pudistelee sitä päätään epäuskoisena. Jos me voimme tehdä jotain, teemme sen tietysti. Yrittäkäämme tehdä jotain asian eteen, Ricciardo kannusti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri