Vahvistus! Kaikki F1-tallit sitoutuivat monivuotiseen jättisopimukseen

Kaikki kymmenen tallia ovat hyväksyneet F1-sarjan rahojen jaon määrittelevään Concorde-sopimukseen, joka on voimassa vuoteen 2025 saakka.
Concorde on muutaman vuoden välein kuninkuusluokan kaupallisten oikeuksien haltijan Liberty Median, lajiliitto FIA:n ja F1-tallien välillä neuvoteltava sopimus, joka määrää sarjan TV-tuotoista ja palkintorahojen jaosta osapuolten kesken.
Neuvottelut venähtivät tällä kertaa pitkiksi useamman tallin asetuttua poikkiteloin sopimuksen yksityiskohdista. Osa sarjan suurista nimistä, kuten muun muassa Ferrari epäröi pitempää sitoutumista nykyisiin sääntöihin.
Lopulta sopimuspapereihin sorvattiin pykälä, joka mahdollistaa talleille poistumisen sarjasta jokaisen kauden päätteeksi. Tämän myötä McLarenilta, Ferrarilta ja Williamsiltakin saatiin kynää paperille.
Tuore Concorde-sopimus tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki kymmenen tällä kaudella mukana olevaa tallia nähdään sarjassa myös ainakin ensi vuonna.
Viimeisintä sopimusta alettiin luonnostelemaan jo vuonna 2017. Alun perin kontrahti oli määrä vahvistaa jo alkuvuodesta, mutta koronaviruskriisi keskeytti neuvottelut.
#F1
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”