Jatkuvasta törttöilystä soimattu formulalupaus sai tukea – ”Hän on loistava tyyppi”
Hölmöilystään kilparadoilla kuuluisa Dan Ticktum sai tuen osoituksen Alfa Romeon E-urheilukuskilta Jarno Opmeerilta.
Red Bullin nuorten kuskien ohjelmasta formulauralleen ponnistanut Ticktum on viihtynyt säännöllisesti otsikoissa toistuvan törttöilyn vuoksi. Brittipilotti on muun muassa törmäillyt tahallaan kilpakumppaniinsa ja saada kahden vuoden kilpailukiellon kaikkiin luokkiin käytöksellään.
Tänä vuonna Ticktum on ajanut F2-sarjassa DAMS-tallin riveissä. Vasta 11. sijalla MM-sarjataulukossa vääntävä englantilainen ei ole saanut sen koommin uusia faneja viime aikoinakaan.
Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole 21-vuotiasta lontoolaista vastaan. Virtuaalikuski Opmeerin mielestä Ticktumin saama kritiikki on mennyt jo hieman liioittelun puolelle.
– Dan Ticktum on loistava tyyppi. Suurin osa tietenkin vain hyppää junan kyytiin vihaamaan häntä vaikeina aikoina, hollantilainen ihmetteli.
– Hänellä on huono maine, mutta se johtuu tilanteesta, joka tapahtui vain kerran hänen ollessa ainoastaan 16-vuotias, Opmeer perusteli.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”