Mercedeksen tekniikkaguru haluaa eroon sinisistä lipuista – ”Se olisi karmeaa meille”
Mercedeksen tekninen johtaja James Allison haluaa eroon F1-sarjan sinisistä lipusta. Lipun tarkoitus on osoittaa kierrosta perässä ajavalle kuljettajalle, että hänen tulee päästää kierroksella ohittava auto ohitse.
Mercedes on ollut ylivoimainen kaudella 2020. Molemmat kuljettajat ohittavat usean kuljettajan kierroksella kilpailun aikana. Allison kuitenkin uskoo, että ilman sinisiä lippuja kyseiset tilanteet olisivat jännittävimpiä.
Brasiliassa 2018 nähtiin tilanne, missä Racing Pointin Esteban Ocon ohitti kilpailun johtajan Max Verstappenin, vaikka ranskalainen ajoi kierroksen perässä. Tämä johti kaksikon yhteentörmäykseen, mikä maksoi Verstappenille kilpailun voiton.
Allison vastasi Mercedeksen YouTube-kanavalla fanin kysymykseen, miten sarjan sääntöjä voisi muuttaa kiinnostavuuden lisäämiseksi.
– En koskisi teknisiin sääntöihin paljon. Kilpailusääntöihin toisaalta tekisin muutoksia, Allison aloittaa.
– Kaikki ympärilläni varmasti vihaisivat tätä, Toto (Wolff) ei ainakaan tukisi ajatusta, mutta minusta siniset liput pitäisi kieltää.
– Se tekisi kilpailusta painajaisen nopeille autoille. He jäisivät ruuhkaan alvariinsa ja joutuisivat selviämään hitaammista autoista, toiminta säilyisi koko kilpailun läpi.
– Se myös pakottaisi talleja muodostamaan suhteita radan ulkopuolella. Jos tallien välit ovat tulehtuneet, voi kierroksella ohittamisesta tulla hermostuttavaa.
– Tämä olisi katastrofi meille, mutta uskon, että se parantaisi sarjaa tulevaisuudessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”